VAIHTOEHTOLÄÄKINTÄ

[soijuv]

TUTKIELMA V.2004

Vaihtoehtolääkinnän oikeutus
Diskurssianalyyttinen tutkimus vaihtoehtolääkintään
kohdistuvasta argumentaatiosta Suomessa.

http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/te ... ihtoeh.pdf


A. JOHDANTO

1. Vaihtoehtolääkintä Suomessa
Suomessa terveydenhuollon perustaksi on hyväksytty yksi legitiimi oppi, lääketiede, joka
nauttii julkista tukea ja on toisaalta yhteiskunnan kontrollin alainen. Lääketieteellisen hoidon
lisäksi käytetään vaihtoehtolääkintää, jolla tarkoitetaan kaikkia lääketieteen ulkopuolisia
hoitomuotoja. Vaihtoehtolääkinnästä käytettyjen käsitteiden ja metodien kirjavuuden
sekä tutkimuksen vähäisen määrän vuoksi vaihtoehtolääkinnän suosiosta ei voida esittää
tarkkoja lukuja, mutta tuoreimpien arvioiden mukaan vaihtoehtolääkintää käyttäisi n. 30 %
suomalaisista.1 Suosituimmaksi arvioidun vaihtoehtolääkinnän muodon, luontaistuotteiden,
vuosimyynti oli vuonna 2002 noin 135 milj. euroa2.
Keskustelua vaihtoehtolääkinnän oikeutuksesta on esiintynyt Suomessa julkisessa mediassa
ainakin 1970-luvun loppupuolelta alkaen3. Keskustelussa näyttäisivät toistuneen samat
diskurssit ainakin viimeiset parikymmentä vuotta4. Kiinnostus vaihtoehtolääkintää kohtaan
näyttää säilyneen tai kasvaneen5. Julkisuuden kuva vaihtoehtolääkinnästä ei todennäköisesti
ole täysin yhteneväinen väestön kokeman todellisuuden kanssa6. Julkisuudessa vaihtoehtolääkinnän
vastustajina ovat esiintyneet erityisesti lääkärit. Vaihtoehtolääkinnän kannattajakuntaa
ei voi selkeästi yhdistää mihinkään ammattiryhmään tai selittää muilla sosiodemografisilla
tekijöillä, kuten asuinpaikalla, iällä, sukupuolella tai koulutustaustalla. Tutkimukseni
fokuksessa on Suomessa vaihtoehtolääkinnästä käydyn julkisen debatin tarkastelu.
Toistaiseksi hajanaisena eri medioissa esiintynyt keskustelu on syytä ottaa tarkemman
analyysin kohteeksi, jotta siitä voidaan muodostaa kokonaiskuva ja irrottautua lukkiutuneista
puolustamisen ja vastustamisen asetelmista tarkastelemaan, miksi vaihtoehtolääkinnästä
käyty keskustelu toistaa itseään ja mitkä ovat puolustamisen ja vastustamisen syyt.
.....

V YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET
57. Kohti ymmärrystä
Diskurssien ja taustalla olevien uskomusten näkyväksi tekeminen lisää osapuolten keskinäisen
ymmärryksen mahdollisuutta. Vastapuolen esittämät argumentit eivät välttämättä ole
niin tarkoitushakuisia, kuin lukkiutuneessa keskustelutilanteessa on arvioitu, sillä kummallakin
osapuolella on perusteita kantansa tueksi. Horisontin laajentaminen on mahdollista
vastapuolen motiiveja ymmärtämällä. Epätieteellisestä aineistosta vedetyt johtopäätökset
eivät voi olla luonteeltaan normatiivisia. Vaihtoehtolääkinnästä ei kuitenkaan ole saatavissa
riittävästi tutkittua tietoa, jota voitaisiin käyttää kokonaiskuvan hahmottamiseen tarvittavana
aineistona. Toistaiseksi vaihtoehtolääkintää on pyritty tutkimaan lähinnä lääketieteellisen
tutkimuksen kriteerit huomioiden. Yksittäisten hoitomuotojen tehokkuuden tai tehottomuuden
osoittaminen lääketieteellisessä tutkimusasetelmassa sivuuttaa monet keskustelussa
olennaiset kysymykset. Vaihtoehtolääkintä ei täydellisesti asetu lääketieteelliseen
tutkimusasetelmaan ja lääketieteessä tyypillinen kunkin hoitomuodon täsmällinen tutkiminen
suhteessa hoidon tehokkuuteen tuottaa sirpaleista tietoa hitaasti ja korkein kustannuksin.
Tällaisin tutkimuksin saatava tieto saattaa validoida yksittäisiä hoitomenetelmiä, muttei
edistä vaihtoehtolääkinnän oikeutuksesta käytävää keskustelua.
Tutkimukseni keskeinen anti on kymmenen analyysissä esitetyn diskurssin paikallistaminen.
Keskustelu on lukkiutunut puolustaviin ja vastustaviin leireihin, eikä irrallisista puheenvuoroista
ole ollut mahdollista muodostaa kokonaiskuvaa siitä, miksi debatin kaksi osapuolta
ovat etäällä toisistaan. Tulkinnassani analysoidut diskurssit avaavat mahdollisuuden
vuoropuhelulle, jossa ohipuhuminen vähenee ja keskusteluun on mahdollista tuoda uusia
näkökulmia, kun osapuolet ymmärtävät toistensa käyttämien käsitteiden sisällön ja taustalla
vaikuttavat uskomukset. Esittelen seuraavassa tiivistetysti kunkin tutkimuksen tuloksena
analysoidun diskurssin keskeiset sisällöt ja pohdin niiden merkitystä.
Tieteellisyyden diskurssissa keskeisen ongelman muodostaa tieteen käsitteen sisällön erilainen
ymmärtäminen, joka ei kuitenkaan näy julkilausuttuna debatissa. Vaihtoehtolääkinnän
puolustajien näkemys tieteestä on sidoksinen arkiajatteluun, kun taas lääketieteessä validin
tieteen normit ovat korostuneita. Tieteen diskurssi on huomattavan monisyinen muihin
diskursseihin verrattuna, ja se jakaa vaihtoehtolääkinnän kannattajat avoimesti tiedettä
119
vastustaviin ja vaihtoehtolääkinnän tieteellistä tutkimusta kannattaviin ryhmiin. Tieteeseen
sidoksisessa diskurssissa keskustelun on mahdollista edetä vasta, kun osapuolet tiedostavat
tiedekäsitystensä erilaisuuden. Toistaiseksi näin ei näytä tapahtuneen.
Vaarallisuuden diskurssia ylläpitävät lääketieteen edustajat. Lääketieteessä testauksen ja
turvallisuuden kysymykset ovat jatkuvasti ajankohtaisia ja siksi lääkäreille tuttuja. Vaihtoehtolääkinnän
puolustajat luottavat perinnekäyttöön ja henkilökohtaisiin kokemuksiinsa,
joten myös vaarallisuuden diskurssi on vaihtoehtolääkinnän kannattajilla arkiajatteluun
vahvasti sidoksinen. Vaihtoehtolääkinnän tuotteita ei koeta elimistölle vaarallisiksi, sillä
niiden ei arvioida olevan yhtä radikaalilla tavalla tehokkaita kuin lääkkeiden, jotka sitä
vastoin saatetaan kokea elimistön myrkyttäjinä ja vihollisina. Vaihtoehtolääkinnän kieltämistä
ajetaan kannanotoissa usein juuri vaarallisuuden diskurssissa, mutta aiheutuneet
vaaratilanteet ovat toistaiseksi olleet yksittäisiä. Vaarallisuuden ja turvallisuuden kysymykset
muodostavat tutkimukselle haasteen, sillä jo kustannusten vuoksi on varsin epärealistista
vaatia, että kaikki vaihtoehtolääkinnän alati muuttuvat tuotteet saatettaisiin samanlaisen
testausjärjestelmän piiriin kuin lääketieteessä.
Lääkärit pitävät vaihtoehtolääkintää yksiselitteisesti tehottomana keinona puuttua sairauksiin.
Tehokkuuden diskurssi jakaa vaihtoehtolääkinnän puolustajien käsityksiä. Osa pitää
vaihtoehtolääkintää yhtä tehokkaana kuin virallista lääkintää, mutta korostaa sivuvaikutusten
vähäisyyttä ja tuotteiden mietoutta. Osa taas kokee vaihtoehtolääkinnän tehokkaana
vaivojen parantajana, kun lääketieteen teho on parhaimmillaan tautien yhteydessä. Tehokkuutta
mitataan vaihtoehtolääkinnässä ja lääketieteessä toisistaan poikkeavasti, eivätkä
lääkärit hyväksy vaihtoehtolääkinnälle ominaista tehokkuuden sisällöllistä määrittelyä. Osa
vaihtoehtolääkinnän kannattajista pitää myös lääketiedettä tehottomana, koska se ei ole
löytänyt parannuskeinoa kaikkiin sairauksiin. Vaihtoehtolääkinnän tehottomuus on lääkärien
keskuudessa faktualisoitu, mutta näkökulmaa voidaan avartaa, mikäli keskustelussa
antaudutaan tehokkuuden käsitteen sisällölliseen uudelleenmäärittelyyn, eikä tehokkuutta
nähdä sidoksisena lääketieteelliseen tehokkuuden määritelmään.
Kaupallisuuden diskurssissa vaihtoehtolääkinnän vastustajat ovat huolestuneita sekä medikalisaatiosta
että paramedikalisaatiosta. Vaihtoehtolääkinnän edustajat puolestaan eivät
juuri käytä puheenvuoroja medikalisaatioon liittyen. Diskurssissa huomio kiinnittyy usein
myös lääketieteen kasvavaan kaupallisuuteen. Huijausdiskurssin kysymykset tulevat lähelle
kaupallisuuden diskurssia etenkin vaihtoehtolääkinnän vastustajien puheenvuoroissa. Huijauksen
olemassaolo on kiistatonta, mutta vaihtoehtolääkinnästä käydyn keskustelun ei tulisi
120
liiaksi rajoittua "humpuuki-kysymykseen", sillä on selvää, että alalla on runsaasti toimijoita
puhtaamminkin motiivein. Myös vaihtoehtolääkinnän edustajien olisi hyvä pohtia medikalisaation
problematiikkaa, sillä toistaiseksi alalla on vaiettu tästä sitä selkeästi koskettavasta
aiheesta. Nykyisessä mittakaavassa vaihtoehtolääkintä tuskin muodostaa taloudellista uhkatekijää
viralliselle terveydenhuollolle, mutta tilanne on altis muutoksille.
Kokonaisvaltaisuuden diskurssissa vaihtoehtolääkinnän kannattajat ovat omimmalla alueellaan.
Kokonaisvaltaisuuden käsite on abstrakti ja se käsitetään monin eri tavoin, mutta se
näyttää edustavan varsin suurelle osalle vaihtoehtolääkinnän kannattajista keskeistä syytä,
miksi vaihtoehtolääkintää pidetään virallista terveydenhuoltoa parempana järjestelmänä.
Myös osa lääkäreistä peräänkuuluttaa kokonaisvaltaisuuden lisäämistä virallisen terveydenhuollon
potilastyössä ja kokonaisvaltaisuuden diskurssissa vaihtoehtolääkintää vastustetaan
vain harvoin. Lääketieteen vastustaminen on myös huomattavan yleistä vaihtoehtolääkinnän
kannattajien keskuudessa juuri koetun kokonaisvaltaisuuden puutteen vuoksi.
Vaihtoehtolääkinnän edustajien ja lääketieteen edustajien olisi mahdollista lähestyä toisiaan
kokonaisvaltaisuuden diskurssin puitteissa, sillä kumpikin osapuoli näyttää analyysin perusteella
arvostavan kokonaisvaltaisuuden ideaalia.
Ennaltaehkäisyn diskurssissa sekä vaihtoehtolääkinnän kannattajat että vastustajat pitävät
sairauksien ennaltaehkäisyä ja terveyden ylläpitämistä tärkeinä, mutta käytetyistä keinoista
ollaan erimielisiä. Vaihtoehtolääkinnän vastustajat korostavat terveellistä ruokavaliota ja
terveitä elämäntapoja parhaina ennaltaehkäisyn keinoina, kun taas vaihtoehtolääkinnän
kannattajat kokevat näiden lisäksi hyödylliseksi ennaltaehkäistä sairauksia myös erilaisin
tuottein ja hoidoin. Ennaltaehkäisy nähdään vaihtoehtolääkinnän kannattajien keskuudessa
vastuunottona omasta terveydestä, mutta lääketieteen edustajat arvioivat tuotteet ja hoidot
osoituksiksi ihmisten laiskuudesta. Terveyttä on helpompi ylläpitää ostettavin tuottein kuin
vaativin elämäntavoin. Suuri osa vaihtoehtolääkinnän kannattajista on kiinnostunut terveyden
ylläpitämisestä tuotteiden lisäksi liikunnalla ja ruokavaliolla, joten tulkittu laiskuuden
motiivi sopii heihin huonosti ja ohipuhuminen on diskurssissa ilmeistä.
Sairauksien syynhoidon diskurssissa vastapuolten käsitykset sairauden syistä ja merkityksestä
poikkeavat selkeästi toisistaan. Lääkäreillä ei ole halua ymmärtää vaihtoehtolääkinnässä
suosittuja oireiden psyykkisiä, sosiaalisia tai yliluonnollisia syitä, vaan oireet nähdään
kiinteästi osana sairauden syytä. Kysymys on sidoksissa maailmankuvaan, uskoon ja uskomuksiin,
mutta sidoksisuutta huomioidaan tuskin lainkaan julkilausutussa keskustelussa.
Etenkään lääkärit eivät miellä syynhoidon kysymyksiä transsendentteina mikä aiheuttaa
121
runsaasti tieteen ja uskon kielten sekoittumista diskurssissa. Syynhoidon diskurssi on niin
selkeästi maailmankatsomuksellinen, että se voitaisiin suosiolla rajata vaihtoehtolääkinnän
oikeutuksesta käytävän keskustelun ulkopuolelle. Diskurssissa esitetyillä kannanotoilla ei
juuri ole mahdollisuutta kehittyä, sillä niiden oikeutus on puhtaasti sidoksinen esittäjänsä
maailmankatsomukseen.
Luonnollisuuden diskurssissa vaihtoehtolääkinnän kannattajat perustelevat vain harvoin
luonnollisuuden käsitteen käyttöä. Luonnollisuuden käsite esiintyy etenkin mainonnassa ja
yritysten ja yhdistysten nimissä, ja se mielletään itsestäänselväksi osaksi vaihtoehtolääkintää.
Vastustajat ovat leimanneet käsitteen käytön mainosretoriikaksi, jolle on vain niukasti perusteita.
Käsitteen käytön oikeutuksesta ei voida sanoa tutkimukseni puitteissa mitään
varmaa, sillä se edellyttäisi laajamittaista perehtymistä vaihtoehtolääkinnän tuotteiden
valmistusprosesseihin.
Uskodiskurssissa sekoittuvat uskon, uskonnon ja uskomuksellisuuden käsitteet kummallakin
keskusteluun osallistuvalla osapuolella, mutta keskusteluun osallistuvat näyttävät itse
huomaavan tilanteen vain harvoin. Vaihtoehtolääkinnän vastustajat yrittävät toisinaan kumota
uskon kysymyksiä tieteellä. Avoimesti uskonnollisten hoitomuotojen kannattajat eivät
juuri osallistu keskusteluun, sillä he tiedostavat selkeimmin edustamansa tradition maailmankatsomuksellisen
luonteen, joka usein muilta keskusteluun osallistuvilta osapuolilta jää
huomaamatta. Uskomuksellisten parannusteorioiden kannattajat puolestaan kokevat diskurssin
loukkaavana ja loukkaukset tiedeyhteisön yrityksenä pönkittää asemaansa. Uskonnollisten
ja uskomuksellisten hoitoteorioiden erottaminen toisistaan selkeyttäisi keskustelua
ja tekisi paremmin oikeutta osapuolille. Vaihtoehtolääkinnän vastustajien keskuudessa uskon
merkitystä usein vähätellään. Uskon merkitys placebossa, hoitomyöntyvyydessä ja
terveysaatteen kasvussa antavat kuitenkin viitteitä siitä, ettei mitätöinti ole välttämättä aiheellista.
58. Kuinka vaihtoehtolääkintään tulisi suhtautua?
Diskurssien sisällön tarkastelu ja vastapuolen näkemysten tunteminen avaa väyliä ymmärrykselle
ja keskustelun kehittymiselle. Nykyisessä tilanteessa vastapuolet eivät useinkaan
näytä tuntevan kovinkaan hyvin toistensa näkemysten syitä ja ohipuhuminen on tavallista.
122
Suhtautuminen vaihtoehtolääkintään on mielipidekysymys ja jokainen yksilö on vapaa tekemään
henkilökohtaisen ratkaisunsa siitä, millaiseen terveydenhuoltoon turvautuu sairastuessaan.
Vaihtoehtolääkinnän käyttäjien olisi kuitenkin hyvä tiedostaa kuinka etäällä
vaihtoehtolääkintä ja lääketiede ovat toisistaan, sillä etenkin vaihtoehtolääkinnän edustajat
kokevat alat usein läheisiksi toisilleen tai toistensa jatkumoksi, jossa vaihtoehtolääkinnässä
hyväksytyt hoitomuodot hyväksytään myöhemmin osaksi lääketiedettä. Reaalisesti näin ei
kuitenkaan näytä juuri tapahtuvan. Vaikka vaihtoehtolääkintään suhtautuminen jää usein
henkilökohtaiseksi ratkaisuksi, se merkityksellistyy myös yleisemmällä tasolla, kun EU:n
myötä eri maiden lakeja ja säädöksiä pyritään harmonisoimaan. Vaihtoehtolääkinnästä on
vain vähän tutkittua tietoa ja vaarana on, että lainsäätäjät joutuvat yksipuolisesti vaihtoehtolääkintää
puolustavien tai vastustavien lobbareiden armoille ja toinen osapuoli jää kuulematta.
Kummankaan tahon yksipuolinen kanta vaihtoehtolääkinnän taloudellisten resurssien
kasvattamisen tarpeesta tai vaihtoehtolääkinnän lisääntyvästä rajoittamisen tarpeesta ei
ole ongelmaton, vaikka kumpaakin näkemystä ajetaan keskustelussa aktiivisesti.
Vaihtoehtolääkinnän kannattajat vaativat statusta ja taloudellista tukea viranomaisilta ja
osittain vaatimuksia on jo toteutettukin myöntämällä julkista tukea tutkimukselle ja koulutukselle.
Vaihtoehtolääkinnän kenttä on hajanainen ja nopeasti muuttuva, ja ennen mahdollisen
lisätuen antamista tulisi tarkoin määritellä kriteerit, jotka hoitomuodon tulee täyttää
virallista tukea saadakseen. Vaihtoehtolääkintää leimaa vastakulttuurisuus ja mikäli se integroidaan
osaksi virallista terveydenhuoltojärjestelmää, merkityksellistävät käyttäjät
vaihtoehtolääkinnän varmasti eri tavoin kuin nykyisessä tilanteessa. Todennäköisesti integraation
jälkeenkin tulisi olemaan vaihtoehtolääkintää, joka ei saa virallista tukea ja sen
suosio säilyisi myös osaksi vastakulttuurisesta asemasta johtuen. Mikäli vaihtoehtolääkintä
otettaisiin mukaan viralliseen terveydenhuoltoon, sen kustannukset olisivat luultavasti pitkällä
aikavälillä lähes saman suuruiset kuin lääketieteenkin.
Osa vastustajista ajaa vaihtoehtolääkinnän kieltämistä. Kieltäminen aiheuttaisi moniarvoiselle
ja monikulttuuriselle yhteiskunnalle pahan takaiskun, sillä rajanvedon kysymykset
olisivat hankalia, ja jo uskonnonvapauslain nojalla on perusteltua, että myös lääketieteen
ulkopuolisia parannustraditioita voidaan harjoittaa. Lääketieteessä arvostetaan tieteenalan
omia löydöksiä ja länsimaisen lääketieteen edustajat haluavat kieltää vaihtoehtohoidot
varmuuden vuoksi ja sitouttaa lääketieteen normit hyvien hoitomuotojen periaatteista
vaihtoehtolääkintään. Nykyisessä järjestelmässä vaihtoehtolääkintä ei kuitenkaan näytä
muodostavan sellaista uhkaa, jossa kielto olisi perusteltu. Varmuuden vuoksi voitaisiin
123
kieltää lähes kaikki tieteellisesti tutkimattomat tuotteet, joten näkemykset tuskin kelpaavat
lainsäädännön pohjaksi.
59. Tieteellisen tutkimuksen tarve on ilmeinen
Vaihtoehtolääkintää ei voida poispelata tieteellisin keinoin maailmankartalta. Tähän ei
myöskään ole tarvetta. Tieteellistä tutkimusta vaihtoehtolääkinnästä on lisättävä. Vaikka
vaihtoehtolääkintä ei ole tieteellistä, on sitä voitava tutkia tieteellisin keinoin. Vaihtoehtolääkintää
ei tule nähdä vain uhkana lääketieteelle. Vaihtoehtolääkinnän kulttuuri on olemassa,
koska sillä on kannattajansa. Vaihtoehtolääkinnän ja lääketieteen välille ei ole löydettävissä
tasapuolista keskusteluyhteyttä ilman tieteellistä tutkimusta, sillä niiden argumentaatiokontekstit
ovat liian erilaiset. Vaihtoehtolääkintään kohdistettu tieteellinen tutkimus
voi suunnata keskustelua tärkeille urille varsinkin, kun lainsäädännössä otetaan
kantaa vaihtoehtolääkinnän kysymyksiin.
Vaihtoehtolääkinnän edustajat ovat usein kritisoineet, ettei heitä oteta tasaveroisesti huomioon
vaihtoehtolääkintää koskevaa lainsäädäntöä suunniteltaessa, kun taas lääkärit saavat
näkemyksensä helpommin esiin. Lainsäädäntöön vaikuttaa taas useiden lääkärien mielestä
liiaksi vaihtoehtolääkinnän kentältä tuleva lobbaus. Lainsäädännön pohjaksi tulisikin saada
puolueettomuuteen pyrkivää tieteellisesti tutkittua tietoa aiheesta. Tutkimusta pitäisi suunnata
muihinkin tekijöihin, kuin yksin vaihtoehtolääkinnän parannuskeinojen toimivuuteen
lääketieteellisessä tutkimusasetelmassa. Taloudelliset ongelmat tutkimusrahoituksesta ja
tutkimusten puolueettomuus ovat ongelmakohtia, joihin esimerkiksi yliopistojen olisi
mahdollista vastata, mikäli soveltuvilla aloilla kannustettaisiin enemmän vaihtoehtolääkinnän
tutkimukseen. Vaihtoehtolääkintää koskeva argumentaatio perustuu pitkälti uskomuksiin
tutkitun tiedon sijaan. Vaihtoehtolääkinnän tieteellinen, kriittinen tutkimus avaisi
väyliä ymmärtää alaa ja mahdollistaisi vuoropuhelun lääketieteen kanssa.

[lare.61]

mieletöntä huijausta http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/u ... ouhkauksia. mitä mahtaa muut tuotteet sisältää,vai sisältävätkö yhtään mitään,niinkuin nämä D-vitamiinit