Mihin suuntaan terveydenhoitomme on menossa?

[soijuv]

Mihin suuntaan terveydenhoitomme on menossa?

By OlliS • September 3, 2013

http://ollisintegrallife.com/2013/09/03 ... n-menossa/

Olen pitänyt taukoa kirjoittamisesta ja seuraillut sitäkin kiinnostuneempana muutamien henkilöiden kirjoittelua ravitsemuksesta sekä terveydestä ja erityisesti vastuun ottamisesta omasta terveydestään. Suorimmat sanat lataa Sami Sundvik blogissaan http://www.samisundvik.com. Monia tyyli saattaa ärsyttää, mutta kaksinaismoralistisessa Suomessa, jossa valtion etu ja “virallinen näkemys” menevät yksilön terveyden edelle, näen suoraan puhumisen ainoana keinona vaikuttaa. Miksi sitten kirjoitan tästä nyt? Mikä sai tämän sanallisen arkun avautumaan juuri nyt?

Yksi laukaisevista tekijöistä on tietämätön kirjoittaminen erilaisista terveysongelmista, joihin “ei ole hoitoa”. Esimerkkinä tästä toimii Helsingin Sanomien kirjoitus pari päivää sitten:

http://www.hs.fi/kotimaa/Suolistosairau ... 7922781187

Kuitenkin some:ssa on valtavasti tarinoita sairaudesta parantuneista ihmisistä, jotka jakavat kokemuksiaan avoimesti. Mistä sitten johtuu esimerkiksi HS:n artikkelissa asiantutijana esiintyvän lääkärin tietämättömyys mm. ruokavalion vaikutuksesta suolistosairauksien hoidossa? Onko ongelmana huono koulutus vai putkinäköisyys? Tieteellistä evidenssiä ravinnon vaikutuksesta suolistosairauksissa on valtavasti. Vai onko kyse siitä, ettei tätä tiedettä seurata? Ovatko omat uskomukset esteenä perspektiivin laajenemiselle?

Kaisa Jaakkolan sivuilla oli lähes samaan aikaan julkaistu koskettava kirje ihmiseltä, joka sai avun samaan tautiin/vaivaan elämäntapojen muutoksilla. Lääkkeettömyys voikin olla valinta!

http://kaisajaakkola.fi/2013/08/lukijan ... -diabetes/

Missä sitten piilee ongelman ydin? Mielestäni se tiivistyy Helsingin Sanomien artikkelin kuvatekstissä: “xx xx pystyy elämään melko normaalia elämää lääkityksen ja avanteen avulla. Monilla suolistotulehdusta sairastavilla tietynlainen ruokavalio helpottaa oireita, mutta xx pystyy syömään melkein mitä vain.”

Samassa lauseessa todetaan, että tietynlainen ruokavalio helpottaa oireita, mutta sitten kuitenkin voidaan syödä mitä vain, koska avanne ja vahvat solusalpaajat pelastavat. En oikein pysty ymmärtämään tätä logiikkaa. Tälläiseen tilanteeseen pätee kirjaimellisesti sanonta ettei nähdä metsää puilta. Monissa tapauksissa (mm. useiden potilaideni kertomana) on heidät heitetty pois esimerkiksi gastroenterologian poliklinikalta, koska eivät enää suostuneet syömään lääkeitä ja kieltäytyivät rajuista hoidosta. Apu löytyikin sitten ruokavaliosta, suoliston bakteerikannan tasapainoittamisesta, suoliston läpäisevyyden korjaamisesta sekä säännöllisestä stressin hallinnasta ja ajatusten muuttamisesta.

Olen itse lääkärinä siinä tilanteessa etten pysty tällä hetkellä ottamaan uusia potilata vastaan, sillä katson, että haluan tarjota hoidossa oleville potilaille parhainta mahdollista hoitoa ja tukea uuvuttamatta itseäni (silloin en pysty auttamaan ketään muutakaan).

Saan kuitenkin päivittäin useita viestejä eri medioiden (yksityinen sähköpostini, työsähköposti, facebook, http://www.helsinkipaleo.com, http://soundcloud.com/helsinki-paleo ym.) kautta, jotka koostuvat sydäntä särkevistä kertomuksista menetetystä terveydestä samalla pieni toivo siintäessä mielessään; voisikohan nyt saada oikeaa apua? En ehdi ja pysty vastaamaan näihin takaisin, mutta haluaisin silti auttaa jokaista joka apua pyytää. Siksi kirjoitan myös tätä tekstiä kaikille luettavaksi ja toivon, että myös useampi lääkäri heräisi integraaliseen, kokonaisvaltaiseen terveysajatteluun.

Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme ei selvästi pysty tarjoamaan sitä yksilöityä apua mitä ihmiset tarvitsevat. Terveyskeskuksiin ei enää haluta pääsääntöisesti mennä ja useimmilta erikoislääkäreiltä saa lähinnä reseptin kouraan, parhaimmillaan myös hieman empatiaa. Tämä on toki yleistystä ja kuten kaikissa aloissa, on myös terveydenhuollossa joka osa-alueella huikeita osaajia. Ongelmana on se, että keskimääräinen ihmisten henkilökohtainen auttaminen on tehty lähes mahdottomaksi. Pystyykö lääkäri arvioimaan potilaan kokonaisvaltaisen terveydellisen (myös psykososiaalisen ja henkisen) tilanteen 15-20 minuutissa? Itse huomaan, että monesti tunninkaan aika ei riitä, kun ensimmäistä kertaa aletaan selvittämään sitä mistä lähteä liikkeelle, miten juuri kyseisen henkilön terveyttä voidaan kohentaa ja ylläpitää.

Lääketiede on ainoa tieteenala, joka on jämähtänyt lineaarisen kausaliteetin tasolle, ts. Newtonilaisen ajattelun vangiksi. Kaikissa muissa aloissa sovelletaan systeemiteorioita ja ymmärretään kaiken olevan yhteydessä kaikkeen. Nyt olemme lääketieteessä pilkkoneet ihmisen niin moneen osaan, että erikoisaloja ja subspesialiteetteja alkaa olla pilvin pimein. Se oleellisin eli kokonaisuuden näkeminen on jäänyt täysin unohduksiin. Toinen suuri ongelma on ihmisten niputtaminen tilastolliseen keskiarvoon sekä standardideviaatioiden väliin ja esimerkiksi laboratorioarvojen analysointi tapahtuu tällä perusteella. Ei osata tarkastella yksilöllistä variaatiota ja etenkään suhteuttaa tutkittuja arvoja potilaan kliiniseen tilaan. Merkitsevätkö numerot ja se, että jokin on “viitearvoissa” enemmän kuin ihmisen psykofyysinen tila?

Karkein esimerkki tästä on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka onkin Suomessa saanut sen surkean hoidon tai hoitamattomuuden vuoksi varsin dramaattisia piirteitä.

http://www.adressit.com/vastustamme_val ... en_hoitoon

Ongelmaa katsotaan vain laboratoriotutkimusten arvojen valossa (kilpirauhasongelmien osalta vielä erittäin rajoitetusti) ja unohdetaan se tärkein: mikä on potilaan kliininen tila. Ei myöskään ymmärretä, että jokaisen ihmisen yksilöllinen genetiikka+epigenetiikka (=perimä+ympäristö) vaikuttaa sairauden ilmenemiseen eri tavoin.

Suomessakin onneksi nosteessa oleva Funktionaalinen Lääketiede tarjoaa huomattavasti yksilöidympää näkemystä ihmisen terveyden arvionnista ja hoidosta.
”Functional medicine is a complex approach to assessing, preventing, and treating complex chronic disease. Functional medicine helps clinicians identify and ameliorate dysfunctions in the physiology and biochemistry of the human body as a primary method of improving patient health.” – David S. Jones (Textbook of Functional Medicine, 2011)

Funktionaalisessa lääketieteessä käytetään todella aikaa potilaan analysoimiseen sekä erityisesti ns. anamneesin eli historian kartoittamiseen. Käytössä on myös Functional Medicine Matrix, joka antaa kokonaisvaltaista arvioita siitä, mitä yksilön keho-mieli-henki-kompleksissa oikeasti tapahtuu.

Olen tulevan viikonlopun luentoa varten miettinyt yksilöllisyyttä ja sitä miten tämän asian voisi esittää ymmärrettävästi. Tässä muutamia poimittuja kohtia tulevasta esityksestä:

- Jokaisen ihmisen yksilöllinen biokemia

—(Genetiikka + epigenetiikka = perimä + ympäristön output)

- Potilas-keskeinen lähestymistapa (vs. sairauskeskeinen)

- Sisäisten ja ulkoisten tekijöiden dynaaminen tasapaino

—Keho-mieli-henki (kts. myöhemmin Integraalinen Lääketiede)

- Fysiologisten tekijöiden verkostot ja yhteisvaikutukset (web-like interconnections)

- Terveys = elinvoima (vs. sairauden puutos)

- Elinjärjestelmien positiiviset reservit (=kyky mukautua epäoptimaaliseen ympäristöön sairastumatta)

- Nutrigenomiikka (ravinteiden vaikutus geenien ilmenemiseen)

Miksi länsimainen lääketiede ei toimi tarpeeksi hyvin?

- Sairaus ei ole vain jonkin elimen hetkellinen vika ja oire tietyssä paikassa, vaan koko elimistön epätasapainotila

- Potilaan hoitoa ei voida perustella tilastollisilla keskiarvoilla (lääkehoidot)

- ”Yksi sairaus – yksi hoito”

- Lääketiede on ainoa tieteenala, joka vieläkin perustaa tieteellisen pohjansa LINEAARISELLE KAUSALITEETILLE (300v vanha; vrt. Newton) Muut tieteenalat perustuva systeemiteoriolle; (”everything is interconnected”)

—-

Kun tarkastelen terveydenhuoltomme tilaa objektiivisesta perspektiivistä, huomaan että on menossa “taistelu” vanhan (rational/ scientific-strategic) ja uuden paradigman (pluralism/systems theory -> systemic/integrative) välillä. Vanha paradigma, lineaarinen ajattelutapa, uskomukset ja “näin on aina ennenkin tehty” ovat väistymässä sitä myöten kun vanhemmat sukupolvet jäävät johtavilta paikoilta eläkkeelle ja uutta sukupolvea on tulossa tilalle. Tämä ei tapahdu hetkessä eikä kivutta, sillä kaikki uusi luo aluksi aina vastustusta, kärsimystä ja taistelua muutosta vastaan. Kollektiivinen ja induviduaalinen ego on se joka taistelee ja pelkää oman kuolemansa puolesta pitäen kiinni viimeiseen saakka siitä, minkä se on joskus muodostanut “oikeaksi” ja ainoaksi näkemykseksi. En tiedä miten tämän muotoilisi paremmin ja ymmärtääkö tätä ihminen, joka ei vielä näe oman perspektiivinsä, paradigmansa tai mukavuusalueensa yli, mutta herättely näkemään, tuntemaan, kuulemaan ja ajattelemaan itsenäisesti ja hieman itsekäästikin (ei narsissistisen itsekkäästi) on ainoa tie muutokseen, jota varsinkin suomalainen terveydenhuolto tarvitsee (tämän voi myös yleistää koskemaan muita tieteenaloja ja etenkin ihmisten maailmankuvaa).

Vaatikaa parempaa, vaatikaa yksilöityä hoitoa ja älkää uskoko sitä mitä on toitotettu 30 vuoden ajan.

Elämän merkitys on kehittyä, liikkua eteenpäin ja leikkiä. Jokainen sekunti on uusi alku. Pysähtyminen, jämähtäminen ja vanhojen mallien toistaminen ei ole koskaan tuonut mitään kehittävää ja uutta ihmisten kasvavaan tietoisuuteen.

Evoluutio on paradigma jonka valossa kaikella on merkitys; oli sitten kyse materiaalisen, fyysisen, psyykkisen tai henkisen tason evoluutiosta.

Uskon, että kun ihminen herää tiedostamaan sen kuka oikeasti on, tunnistamaan itsensä, näkemään todellisen minänsä, uskaltaa hän vaatia myös terveydellisesti parempaa ja ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistaan.

Usko itseesi, minäkin uskon!