Riketsiaa voi olla Suomessakin

Borrelioosista ja lisäinfektioista kuten puutiaisaivokuumeesta kertovia artikkeleita ja ohjelmia TV:ssä, radiossa ja lehdistössä.

Valvojat:Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Waltari, Bb

Vastaa Viestiin
soijuv
Viestit:3040
Liittynyt:Ke Tammi 21, 2009 14:16
Riketsiaa voi olla Suomessakin

Viesti Kirjoittaja soijuv » Ke Syys 11, 2013 19:23

Vuoden pahin punkkiaika alkoi
Tiistai 03.09.2013 klo 08:27

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisterin mukaan syksy on tauteja levittävien punkkien kulta-aikaa.

Punkki voi iskeä ihmiseen jopa kaupungissa sijaitsevalla nurmikolla. KARI PEKONEN

Kesä kääntyi jo syyskuulle, mutta tämä ei valitettavasti hidasta aluskasvillisuuden seassa viihtyviä punkkeja. Päinvastoin: syksy on ihmisten kannalta vakavia tauteja, kuten borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta levittäville punkeille kaikkein aktiivisinta aikaa.

Suomessa tehtiin viime vuonna ilmoitus noin 1 600:sta borrelioositapauksesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämän tartuntatautirekisterin mukaan viime vuoden heinäkuussa tapauksia ilmoitettiin kaiken kaikkiaan 118, kun vastaava luku tämän vuoden heinäkuulta on huomattavasti korkeampi, 146.

Jos heinäkuussa nähty kasvu siirtyy suoraan syys-marraskuun lukemiin, ovat viime vuoden borrelioositapausmäärät (192 – 202 – 149) uhattuina.

Borrelioosi ei kuitenkaan ole ainoa vaara, mikä vaanii Manner-Suomen ja Ahvenanmaan ruohikoissa, heinikoissa ja pensaikoissa liikkuvia ihmisiä.

Riketsia Helvetica

Puutiaiset eli punkit levittävät Ruotsissa Riketsia Helvetica -nimistä bakteeria, jonka epäillään aiheuttavan hoitamattomana ihmiselle aivokalvontulehdusta, kuumetta, päänsärkyä, kasvojen halvaantumista ja kuuroutta. Uppsalan yliopiston tutkijaryhmän mukaan bakteeria kantaa joka kymmenes punkki.

Tutkija Kenneth Nilssonin mielestä Lymen taudin oireista kärsivät olisi syytä testata myös riketsian varalta. Nilssonin mukaan tavallinen penisilliini ei auta Riketsia-infektion hoitoon, vaan se vaatii laaja-alaista antibioottihoitoa.

Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti sanoi heinäkuun lopussa Iltalehdelle, ettei hän ole täysin vakuuttunut bakteerin aiheuttamasta vaarasta ihmiselle, sillä aihetta on tutkittu niukanlaisesti. Vapalahti pitää kuitenkin todennäköisenä, että myös suomalaiset punkit kantavat kyseistä bakteeria.

– Suomi ja Ruotsi ovat luonnon olosuhteiltaan hyvin samanlaiset, Vapalahti perusteli.

Myös THL:n tartuntatautien torjuntayksikön päällikkö Markku Kuusi piti mahdollisena, että riketsiaa voisi olla Suomessakin.

Terveystieteen tohtori ja tutkija Soile Juvonen kertoi toissa viikolla Iltalehdelle saaneensa ihmisiltä yhteydenottoja, joiden mukaan heillä on havaittu riketsia.

– Minuun on ottanut yhteyttä kaksi tai kolme ihmistä, joilla riketsia on havaittu. Tapaukset ovat tulleet ilmi tämän vuoden aikana, viimeisin tämän kevään aikana.

Borrelioosi

Borrelioosia eli Lymen tautia levittävät punkkien lisäksi myös hyttyset, vaikkakin hyttysenpistosta saatu borrelioosi on huomattavasti harvinaisempi.

Borrelioosin huomaa yleensä ihomuutoksesta. Muutos voi näkyä iholla hennon vaaleana tai tummempana kohtana, jonka muoto vaihtelee nauhamaisesta rengasmaiseen tai voi näkyä laajana läiskänä. Vaikka iho näyttäisi palautuvan ennalleen, tauti voi jatkaa syvälle kudoksiin.

Borrelioosia hoidetaan 2 – 4 viikon antibioottikuurilla. Hoitamattomassa borrelioosissa 10 – 50 prosenttia potilaista saa myöhäisoireita muutaman kuukauden, pisimmillään yli vuoden kuluttua puremasta. Oireet vaihtelevat ja ne voivat olla iho-, nivel-, hermo-, sydän-, lihas- tai silmäoireita.

Yksi tavallisimmista oireista on kasvohermohalvaus lapsilla ja nuorilla.

Kumlingen tauti

Kumlingen tautia eli puutiaisaivotulehdusta (puutiaisaivokuume) levittää pääasiassa punkki, mutta taudin on todettu voivan levitä myös hyttysenpistosta.

Aluksi tauti ilmenee flunssan kaltaisina oireina ja kuumeena, joka kuitenkin menee ohi. Muutaman viikon päästä seuraa toinen kuumevaihe, johon liittyy jo voimakkaita neurologisia oireita, kuten päänsärkyä, niskajäykkyyttä, lihaskipua, tajunnan tason vaihtelua ja halvauksia.

Suomessa tapauksia havaitaan vuodessa vain muutamia kymmeniä, mutta ne ovat yleensä aina vakavia. Tauti vaatii aina sairaalahoitoa.

Toipuminen voi olla pitkäaikaista ja osalle sairastuneista jää pysyviä vaurioita.

Kumlingen tautia vastaan on olemassa tehokas rokote, jolla tautia voidaan ehkäistä ennalta. Sen on saanut ilmaiseksi Ahvenanmaalla vuodesta 2006 lähtien.

MARKO-OSKARI LEHTONEN

Jatta1001
Viestit:864
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

TAMPEREEN PUNKEISTA LÖYTYNYT RIKETSIAA

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ti Kesä 14, 2022 12:21

https://www.aamulehti.fi/tampere/art-20 ... h5sqPcjlaY

Tampereen punkeista on löytynyt tuttujen tautien lisäksi pilkkukuumetta aiheuttavaa bakteeria – Näissä paikoissa on nyt syytä varoa punkkeja


Alustavien tulosten mukaan Borrelia-bakteeria esiintyy Tampereella punkkipopulaatioissa keskimäärin 11 prosentissa punkeista. Lisäksi punkeista on löytynyt Rickettsia-bakteereja. Sitä on esiintynyt noin 6 prosentilla. Rickettsia-suvun bakteerit voivat aiheuttaa monenlaisia kuumetauteja, kuten pilkkukuumetta.

Jatta1001
Viestit:864
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: TAMPEREEN PUNKEISTA LÖYTYNYT RICKETTSIA BAKTEEREJA, Aamulehti 8.6.2022

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ti Marras 29, 2022 15:21

TAMPEREEN PUNKEISTA LÖYTYNYT RICKETTSIA, Aamulehti 8.6.2022
Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » To Kesä 09, 2022 11:57

https://www.aamulehti.fi/tampere/art-20 ... 1kNhmtCmVw

Tampereen punkeista on löytynyt tuttujen tautien lisäksi pilkkukuumetta aiheuttavaa bakteeria – Näissä paikoissa on nyt syytä varoa punkkeja
Borrelia-bakteeria esiintyy Tampereella punkkipopulaatioissa keskimäärin 11 prosentissa punkeista. Lisäksi punkeista on löytynyt Rickettsia-bakteereja. Ne voivat aiheuttaa monenlaisia kuumetauteja, kuten pilkkukuumetta.

Tampereen luonnontieteellisen museon tutkija Riikka Elo on kahtena edellisenä kesänä tutkinut Tampereen punkkeja Turun yliopiston johtamassa tutkimuksessa. Punkkien määrää on tutkittu Näsinpuistosta, Pyynikillä, Rantaperkiössä, Iidesjärvellä sekä Kaupin metsissä.
Alustavien tulosten mukaan Borrelia-bakteeria esiintyy Tampereella punkkipopulaatioissa keskimäärin 11 prosentissa punkeista. Lisäksi punkeista on löytynyt Rickettsia-bakteereja. Sitä on esiintynyt noin 6 prosentilla. Rickettsia-suvun bakteerit voivat aiheuttaa monenlaisia kuumetauteja, kuten pilkkukuumetta.

Vastaa Viestiin