KROONINEN BORRELIOOSI MUUTTUI REUMAATTISEKSI TULEHDUKSEKSI

Borrelioosiin sairastuneiden suomalaisten henkilökohtaisia kokemuksia taudista ja sen hoidosta.

Valvojat:Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Waltari, Bb

Vastaa Viestiin
Bb
Viestit:1816
Liittynyt:Ma Tammi 26, 2009 23:13
KROONINEN BORRELIOOSI MUUTTUI REUMAATTISEKSI TULEHDUKSEKSI

Viesti Kirjoittaja Bb » Ma Elo 10, 2009 14:59

Yksityislääkärilläkäynti oli antoisa. Sain varmuuden asioihin, joita olen epäillyt itse liki kolmekymmentä vuotta. Laadin mahdollisimman tarkan selostuksen aikajärjestyksessä lapsuudesta asti ilmenneistä oireista ja sairauksista. Hänelle oli heti selvää mistä on kyse. Minulta puuttuu todennäköisesti kaksi ihmisellä olevasta neljästä geenistä jotka hoitavat immuunijärjestelmää. Siitä syystä borreliabakteeri ja vesirokkovirus ovat jääneet elämään kehossani aiheuttaen lukuisia ongelmia kuten esim. selkärankareuman, jonka hän minulla totesi.

Tuntui helpottavalta hänen sanoessaan että olen ollut epäilyksissäni oikeassa mutta samalla ahdistaa kun KUKAAN EI USKONUT.

'11 vuotiaana vaikea munuaistulehdus. Parani kortisonilla, mutta sen jälkeen virtsatietulehdusherkkyyttä. Lapsena mahdollisesti korvatulehduksia. Vuodesta 1967 lähtien vasemman puolen kipua. 1986-1987 kuntoutuksessa, mutta epäiltiin psykosomaattisiksi. 1988 liikkuminen vaikeutui. 1992 ensimmäinen tajunnanmenetyskohtaus. 1996 romahdus ja potilas joutui vähitellen työkyvyttömyyseläkkeelle 2000. Reumaklinikalla astma, atopia ja oligoartriitti seronegatiiva. 2003 Espanjassa epäiltiin aivoinfarktia ja oikean puolen halvaus. 2006 todettiin borrelioosi Kotkan keskussairaalassa. Varmaa ECM-ihottumaa potilas ei muista. 2007 varicella ilmeisesti PCR-testillä löydetty likvorista.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on todennäköisesti infektioosis-immunologinen sairaus, mikä alkanut jo 1958. Laukaiseva infektio jäänyt hämäräksi. Lisäksi potilas on sairastanut borrelioosin, mihin saanut asianmukaisen hoidon, mutta borrelioosi on voinut olla potilaalla vuosikymmeniä ja krooninen borrelioosi voi muuttua reumaattiseksi tulehdukseksi.

Potilaalla kiistaton reumatauti, mikä täyttää kaikki Reiterin oireyhtymän kriteerit, mutta on HLA B27 negatiivinen. Oleellista kuitenkin on se, että reumatauti käyttäytyy kuin Reiter- tai muu reaktiivinen artriitti eli aina pahenee infektion yhteydessä.

Hoidon kannalta tilanne on ongelmallinen. Potilas todennäköisesti hyötyy pitkäkestoisesta antibioottiestohoidosta, mihin tarkoitukseen doksisykliini on paras. Tosin siihen liittyy valoherkkyysihottumariski, mikä potilaalle selvitetään. Lisäksi potilas hyötyy valtrexestohoidosta huomattavan herpesanamneesin perusteella. Potilas on aikaisemmin hyötynyt myös kortikosteroidista. Näin ollen potilaalle kokeillaan Prednison alkaen 5 mg + 5 mg pyrkien 5 mg/vrk tasolle. Sen aikana doksisykliini 150 mg x 1 ja Valtrex 500 mg x 3 estolääkitys.

Ehdotan että potilaan s-IgA, s-IgG, s-IgM tasot kontrolloidaan terveyskeskuksessa ja samalla toivotaan otettavaksi s-HSV1 va, s-HSV2 ja s-varicella-zoster va peruslabran eli LA, TVK, kreatin, ASAT ja AFOS lisäksi. Kontrolli n. 2 kk kuluttua.'

Vastaa Viestiin