Lymen tautitapaus 2020

Borrelioosiin sairastuneiden suomalaisten henkilökohtaisia kokemuksia taudista ja sen hoidosta.

Valvojat:Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Waltari, Bb

Vastaa Viestiin
unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39
Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Ma Maalis 22, 2021 13:18

Lymen tautitapaus 2020

Olin kärsinyt pienistä terveyshäiriöistä, joiden uskoin kuuluvan 80-vuotiaan elämään, vaikka olinkin pitänyt hyvää huolta terveydestäni. Ei tupakkaa, ei alkoholia, ei kofeiinipitoista kahvia mutta paljon liikuntaa ja ulkoilua.
Lieviä vikoja olivat välillä kovatkin selkäkivut, kuulohäiriöt ja korvien sointi, näköhäiriöt kaksoiskuvineen. Oli myös sydämen rytmihäiriöitä, jotka pahimmillaan aiheuttivat flimmereitä. Ajoittain oli korvien alueella päässä voimakasta tukkoisuuden tunnetta ja kuulo heikko. Kyselin tätä lääkäreiltäkin, vastauksena oli vain hiljaisuus ja kummastelua, mistä se johtuisi.

Olimme viettäneet talvia Espanjassa. Covid 19 pandemia aiheutti vuonna 2020 kiireellisen lähdön Suomeen. Ajoimme yli 3500 km 5 päivässä ja olimme kotona helmikuun viimeisinä päivinä. Sairastuin yllättävästi luultavasti rasituksesta voimakkaisiin lihas- ja nivelkipuihin. Selvittelin yksi aiheuttaja voi olla polymyalgia rheumatica. Lääkäriaikoja ei kotiseudulla saanut kuin parin viikon päästä, joten otatin Mehiläisessä verikokeen ja sopivasti olivatkin lasko 46 ja CRP 38 vihjeenä polymyalgiaan. Nyt voi huomauttaa, että arvot sopivat paremmin Lymen tautiin. Polymyalgiassa ne ovat yleensä vielä korkeammat.

Pyysin Mehiläisestä lääkärin soittoajan. Lääkärikin oli sitä mieltä, että kysymyksessä voi olla polymyalgia ja kirjoitti diagnoosin testaamiseksi lääkkeeksi 15 mg Prednisolonia ohjeena, jos se auttaa, viikon kuuri ja sitten heti terveyskeskukseen yhteyttä jatkotutkimuksiin ja alentamaan annosta. Lääkäriaikoja ei saanut ja aloin alentaa lääkitystä vähitellen 2,5 mg kerrallaan. Lääke oli merkillinen kipulääke, ensimmäisen erän jälkeen kivut katosivat ja uskoin olevani aivan kivuton.

Muutaman viikon päästä vaihtelevat kovat kivut alkoivat uudelleen. Sain nyt yhteyden terveyskeskukseen, jossa lääkäri puhelinkeskustelussa kehotti nostamaan annoksen 20 mg ja ainakin kahdeksi viikoksi. Kivut pysyivät poissa ja aloin jälleen vähentää annosta. Siitä seurasi jälleen kipujen lisääntyminen ja muuttuminen äkillisiksi, kuin olisi ammuttu. Jotenkin tajusin, että kortisoni poistaa kipuja, mutta pahentaa niitä. Lopetin ja aloin käyttää buranaa.
Sain viimein lääkäriajan ja vastaanotolla lääkäri esitti borrelioositestiä, kun olin itsekin jo alkanut epäillä sen voivan olla kysymyksessä. Oli tullut muitakin oireita. Paino oli yllättäen pudonnut pitkäaikaisesta vakiosta 72 kg 4 kiloa. Lihaskunto oli katomassa ja nukutti päivisin.

Kaikki toimi tavattoman hitaasti. Lääkäriaikaa odottelin pari viikkoa, liki sama aika meni testiin pääsemiseen, siiten vielä testilaboratoriossa oli jotakin hämminkiä ja vasta kuukauden kuluttua sain tuloksen, ELISA testin (26.11.20 ) C6- indeksi oli 11, kun sen raja-arvo on 1 (Spesifinen Lyme peptidi). Lausunnossa sanottiin, että kysymyksessä on vanha tai käynnissä oleva borrelioosi-infektio.

Pääsin sitten sisätautien klinikalle 15.12, jossa perusteellisten tutkimusten jälkeen määrättiin kuukauden Doxicykliinikuuri 2x100mg. Se auttoikin, vaivat alkoivat hiljalleen vähentyä. Selkäydinneste oli väritön ja puhdas, joten heräsi myös epäilyjä ettei kysymyksessä olekaan borrelioosi. Välillä kivut yltyivät, josta lääkärikin oli varoittanut. Tunsin kuitenkin, jokin muutos oli tapahtumassa, vaivat vaihtelivat ja näyttivät paranevan aluksi mutta alkoivat vähitellen muuttua huonoon suuntaan.

Otin yhteyttä sisätautien klinikalle. Aika tuli seuraavana päivänä. Tehtiin taas perusteellisia tutkimuksia. Lopputukoksena oli, että ilmeisesti reumataudit aiheuttavat kipuja ja lääkitykseksi tuli 20mg Pednisolonia.

Tässä vaiheessa olin ottanut selvää glukokortikoidilääkityksen sivuvaikutuksista.
(”Infektiot. Glukokortikoidit vaimentavat immuunipuolustusta infektioita vastaan. Pitkäaikainen erityisesti suuriannoksinen glukokortikoidihoito lisää toimenpiteisiin liittyvää infektioriskiä, altistaa sieni- ja muille opportunisti-infektioille, lisää infektion laajuutta ja voi naamioida alkuvaiheessa infektion kliinistä kulkua.” Duodecim 2008;124:651-7) Tämä saikin minut arvelemaan, että kortisonilääkitys kesällä heikensi immuniteettiani ja borrelia bakteerit pääsivät leviämään. Aikaisemmin ehkä vuosia immuunijärjestelmän latenttina pitämä borrelia räjähti käyntiin.

Kieltäydyin jyrkästi steroideista, koska ne heikentävät immuniteettia ja lisäävät Bb:n (borreolis burgunferie) aiheuttamia tuhoja, kuten tapahtui edellisenä kesänä. Koska oireet jatkuivat, halusin toisen antibioottikuurin. Vastauksena oli, lääkityksen jälkeen borreliaa ei enää ole.

Olen kärsinyt jo pitkään Lymen taudista, alkuvaiheen ruskeanharmaat kuivat täplät rinnassa ja otsassa hiusrajassa liittyivät siihen. Niitä oli ilmestynyt myös käsivarsiin ja jalkoihin, kuten myös kutisevia pieniä finnejä. Jo vuosia aikaisemmin jotkin vaatteet olivat alkaneet aiheuttaa kutiamista. Kuvittelin pesuaineita aiheuttajiksi. Mutta kutittaminen paheni unta häiritseväksi loppuaikoina vaatteista riippumatta.
Kuva
Kuvan tapaisia läiskiä oli esiintynyt rinnassa ja jaloissa muutamia. Lsäksi oikeassa nilkassa finniä muistuttavia nyppyjä.
Iho-oireiden merkkejä on lukematon määrä "acrodermatitis chronica atrophicans lyme"


Kaikki ne katosivat doxicyclinilääkityksen aikana toiset nopeasti toiset vähitellen. Borrelioosin aiheuttamien ihomuutosten kuvastoa kannattaa katselle hakusanalla ”acrodermatitis chronica atrophicans pictures”.

Lisäksi oli jo pari vuotta ollut kahtena näkemistä ja paineen tunnetta korvissa, johon olen lääkäreiltäkin kysynyt syytä. Eihän sitä kerrottu, vika oli ehkä korvien välissä. Korvien paineeseen liittyi voimakkaita pii-paa ääniä enkä saanut puheista selvää. Oli myös muistihäiriöitä. Äkillisesti jokin sana oli kateissa. Yleensä selvittelen asioita perusteellisesti, mutta Lymen tauti oli jäänyt tiedostamatta, vaikka kaiket kesät olen irrotellut punkkeja omasta ja vaimoni nahasta Saaristomerellä.

Kumpikin oli kerran saanut 2 viikon antibiootin, kun ihossa oli ollut punotusta. Vaimollani oli punkki (larva) kyynärtaipeessa Gotlannin vierailulla, joka liki mikroskooppisena oli vaikea poistaa. Kotiin tultuamme hän sai viikon päänsäryn. Vastaanotolla terveyskeskuksessa lääkäriaika torjuttiin väitteillä, ettei näillä seuduilla esiinny puutiaisaivokuumetta, vaikka sitä epäilimme.

Toissa päivänä (2.2.21) olin ollut jo taas pari päivää ymmärtämättä vaimon puhetta. Hätäpäissäni kaivoin lääkelaatikkoa. Sieltä löytyi ikivanhaa Glamoxyl (750 mg Amoxicilina, vkp 2014) antibioottia. Espanjalaisessa ohjeessa annoksena oli 2-3 tablettia päivässä, mutta Lymen tautiin suositus on 4-6 g/d eli 6-8 tablettia päivässä. Siispä kokeilin lääkettä aloin ottaa aamulla tabletin 3 tunnin välein. Kas kumma seuraavana aamuna ymmärsin vaimon puhetta hyvin, kuulin mitä hän sanoi. Lihaskivut olivat kyllä nyt kovat, varsinkin sormissa. Oletan antibiootin tappaneen Bb soluja ja niiden hermomyrkyt aiheuttavat lihaskipuja, kun ne kiihottavat immuunijärjestelmää jopa omaa järjestelmää vastaan eli aiheuttavat polymyalgiaa tai fibromyalgiaa.

On syntynyt oma mielikuva lihaskivuista. Jotkut lihassäikeet saavat virhellisen käskyn supistua voimakkaasti ja kipu johtuu tästä. Koko lihas ei supistu, joten liikettä ei tapahdu. Lihaksissani on ollut myös vilkasta supistelua, joka näkyy jaloissa pieninä liikehdintänä ihon alla. Niitä ei tunne, eivätkä ne aiheuta kipua. Niskan naksuminen liittyy niskakipuihin. Myös leuat naksahtelevat ajoittain. Naksahtelullekin löytyy selitys, jotkut lihassäikeet jännittyvät virheellisesti, vaikka niiden pitäisi olla rentoina liikkeessä, ja kireät jänteet aiheuttavat äänen.

Kun olen utelias, kaivoin mahdollista tietoa Lymen taudista internetistä. Löysin Joseph J. Burrascanon ohjeita Lymen taudista. (2008 ADVANCED TOPICS IN LYME DISEASE, DIAGNOSTIC HINTS AND TREATMENT, GUIDELINES FOR LYME AND OTHER TICK BORNE ILLNESSES) Jos hän ja Duodecim artikkeli ovat oikeassa, on tapahtunut paha erehdys, prednisoloni-lääkitys. Ja kumma kyllä tuo erehdys jatkuisi, jos olisin noudattanut erityissairaanhoidon suosituksia.

Doximycini lääkitykseni oli 200mg eli 60 tablettia. Burracosin ohjeiden mukaan lääkityksen tulisi olla kolminkertainen (400-600 mg/d) ja pitäisi testata veren pitoisuus ja sovittaa annos sen mukaan. Samoin koirien borrelioosiin suositus on 10 mg/kg, joka minulle vastaisi 700 mg. Lisäksi käytin lääkettä mukana tulleen ohjeen mukaisesti väärin pilleri aterian kanssa.
Erikoista on, että Espanjan ohje on ottaa doxicycliini tyhjään mahaan tai tunti ennen ateriaa tai kaksi tuntia aterian jälkeen runsaan veden kanssa tai lääkärin ohjeen mukaan. No minä otin aterian aikana ja varmaan imeytyminen oli heikkoa, vaikka vältin maitoa ja kivennäisiä.

Infektioklinikan lääkäri soitti. Kerroin hänelle Amoxicillinin otosta ja, että kuulemisen ymmärtäminen parani. Hän oli sitä mieltä, ettei kuulo voinut siitä parantua ja että annos on liian suuri ja voi aiheuttaa maksavaurion ja ripulia. Ovat edelleen sitä mieltä, että minussa on pehmytkudosreumaa ja kortisonilääkitys pitäisi alkaa. Se kyllä veisi kivut, onhan kortisoni piikki kuten säkillinen aspiriinia työterveyslääkäri joskus veisteli.

Olen täyttänyt Burracosan taulukon https://www.ilads.org/wp-content/upload ... 200810.pdf
ja havainnut, minulla on ollut vuosien aikana lukuisia Lymen tautiin viittaavia oireita, jotka edellisen kortisonilääkityksen aikana kehittyivät pahoiksi. Ongelma on siinä, että kuka on oikeassa? Lääkärikunnan mielestä borrelioosia ei enää antibioottikuurin jälkeen ole, joten vaivani johtuvat muista seikoista. Toiseksi Suomessa tarjottu antibioottihoito on heikkotehoinen bakteerille, joka kaiken lisäksi osaa suojautua antibiooteilta. Kolmanneksi olin saanut pitkän steroidihoidon ja Burrascanon mukaan bakteeri on levinnyt laajalle ja antibioottihoito pitää olla erityisen tehokas.

Odotellaan 10.2.20 päivän neurologiatutkimusta ja katsotaan, mitä ohjeita sieltä tulee. Tutkimus on tarpeen, koska painoni on nyt keventynyt 5-6% eikä suinkaan rasvojen vähenemisestä johtuen. Hauislihaksen ympärysmitta oli runsas vuosi sitten 29 cm ja nyt se on 25 cm. Sen myös huomaa, voimia ei enää ole.

Neurologitutkimus tehtiin ja todettiin, minulle tulee tehdä hermoratatutkimus, johon sain ajan huhtikuussa. Pari vuotta sitten sellainen tehtiin selkävaivojen johdosta. Silloin todettiin jaloissa hermovaurio ja sitä halutaan selvittää uudella tutkimuksella, koska neurologi totesi vastaanotolla jalkojen hermojen parantuneen kahden vuoden aikana. Ilmeisesti polvi ja nilkkarefleksit olivat alkaneet toimia.

Olen lääkinnyt itseäni Cryptolepis uutteella kuukauden, jota tein itse kuivatuista juurista. Jauhoin juuret hienoksi ja uutin jauhon spriillä, jota olin osatanut Espanjassa ruokakaupasta. Lihaskivut pysyvät kohtalaisina, mutta eivät poistu. Lisäksi olen ottanut vitamiineja ja Uncaria tomentosa kapselin päivässä. Otan nyt uutetta 10 ml yöllä tyhjään mahaan kokeeksi. Cryptolepis tappaa tehokkaasti borreliabakteerin, kun pitoisuus on 0,2%. Miten saisit vereen sellaisen pitoisuuden, ei ole tietoa. Teoreettisesti 10ml/5l (verta)= 0,2% tarvittava määrä (uutetta suositellaan 22 tippaa 3 kertaa päivässä).

Ei taida itse hoito parantaa, vaikka hieman helpottaakin. Lisähoitoa ei taida Suomessa terveyskeskuksista saada, niillä on 20 vuotta sitten piintynyt näkemys kroonisesta Lymen taudista. Nyt pahimmat kivut ovat oikeassa polvessa, istuessa viiletelee, ja sormissa. Kamalaa on voimien katoaminen.
Viimeksi muokannut unbiased, To Huhti 01, 2021 11:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » To Maalis 25, 2021 20:35

erikoissairaanhoidon tutkimusta kirjoitti:Aloitetaan Prednisolon 20 mg päivässä. Kontrolloidaan muutaman päivän päästä tulehdusparametrit ja soitetaan potilaalle voinnista. Mikäli hoito toiminut hyvin, jatketaan Prednisolon-hoitoa, mutta lähdetään laskemaan annosta vasta hyvin hyvin hitaasti. Tällöin tehtäisiin lähete myös reumatologian poliklinikalle seurantaa ajatellen.

Potilas oli hakenut tietoa lymen borrelioosista ja kovasti pohtii ns. biofilmin muodostusta ja sitä kautta antibioottihoidon ongelmia. Keskusteltu tästä vielä prof. xxx kanssa. Professori katsoo myös verikoetuloksia ja vasta-ainetasot viittaavat aiemmin sairastettuun borreliatautiin kuin akuutimpaan infektioon.

Lisäksi C on se, että neljän viikon doksisykliinihoito kattaa luotettavasti neuroborrelioosin hoidon. Täten voidaan katsoa mahdollinen borrelioosi hoidetuksi.
"nykykonsensus borreliaspesialistien keskuudessa" tähän siis peruustuu Prednisolon resepti. Hylkäsin tarjouksen ilman muuta. Voi olla jopa tappava, jos immunitteetiani edelleen heikennetään ja borrelioosibakteereja on vielä elossa ja ne voivat päästä tunkeutumaan sydämen hermostoon kohtalokkain seurauksin.

Onneksi immuniteettini esti bakteerin pääsyn keskushermostoon. Borrelioosi voi kuitenkin aiheuttaa perifeerisen (kädet, jalat ja niska) hermoston vaurioita ja ärsytystä ja neuropatian. Oireet ilmenevät sanoina kuin immuniteettihäiriöissä (PMR ym.) Tästä ei konsensuslääketiede näytä tietävän.

Konsensuksen tieto perustuu käsitykseen, että ellei testi näytä borrelioositulehdusta, ei sitä myöskään ole olemassa. Luonnontieteilijänä tiedän, että ilmiö voi olla olemassa, vaikka siitä ei ole mitään tietoa, ja ilmiö on varmasti olemassa, jos siitä on varma tieto. Uusimmat tiedot tältä vuosituhannelta viittaavat siihen, että tämä filosofia sopisi myös Lymen tautiin.

On perusteellista tutkimusta (satoja tapuksia), joka osoittaa, että edes Erythema Migrans tilanteessa antibiotti ei tuhoa varmasti b-bakteerikantaa
Success rates for treatment of an EM rash were unacceptably low, ranging from 52.2 to 84.4% for regimens that used 20 or fewer
days of azithromycin, cefuroxime, doxycycline or amoxicillin/phenoxymethylpenicillin (rates were based on patient-centered outcome def-
initions and conservative longitudinal data methodology).
ja käännettynä
EM-ihottuman hoidon onnistumisprosentit olivat kohtuuttoman alhaiset, vaihtelivat 52,2-84,4%: lla hoito-ohjelmissa, joissa käytettiin 20 päivän tai vähemmän atsitromysiinin, kefuroksiimin, doksisykliinin tai amoksisilliini / fenoksimetyylipenisilliinin hoitoa (tulokset perustuvat potilaskeskeisiin tulosmäärittelyihin ja konservatiiviseen pitkittäistietomenetelmään ). Lähde ILADS Lyme disease guidelines 2014

Tällaisia tieteet ovat. Uudet ajatukset torjutaan ja ne hyväksytään vuosikymmenten kuluessa. Tutkijatkin ovat inhimillisiä, yleensä nuorena saavutettuja tietoja pidetään itsepäisesti tosina eläkeikään saakka. Vasta sukupolven vaihduttua uudet tiedot ottavat valta-aseman. Joitakin harvoja poikkeuksia on.
(Olen pahoillani kirjoitusvirheistä, jota tämän hetkinen olotila voi aiheuttaa.)
Viimeksi muokannut unbiased, Ti Maalis 30, 2021 18:59. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » To Maalis 25, 2021 21:25

Kiitos, unbiased, hyvästä kirjoituksestasi.
Olet tuonut esille monia epäkohtia jotka liittyvät levinneet Lymen taudin diagnosointiin ja hoitoon Suomessa.

Meitä on monia jotka olemme käyneet läpi saman kuin sinä. On käsittämätöntä että Suomessa ei oteta huomioon vaihtoehtoisia lääkityksiä, joista kuitenkin on paljon kokemusperäistä tietoa.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Pe Maalis 26, 2021 12:50

Tulee mieleen, onko lääketieteessä edelleen samantapaisia piirteitä kun oli 1600 luvulla

Siihen aikaan oli ollut yli 1000 vuotta kreikkalainen käsitys, että sydän supistuessaan painaa verta verisuoniin ja sitten imee sen takaisin. Käsitys johtui yksinkertaisesti siitä, että nykyään tunnettujen valtimoiden ja laskimoiden välillä ei ollut näkyvää yhteyttä.
1.4.1578 Folkestonessa Englannissa syntyi William Harwey niminen mies. Vuonna 1602 hänestä tuli lääkäri ja peräti James 1. hovilääkäri. William oli innokas tutkija ja hän tutki sydämiä ja hänellä oli ymmärrystä huomata sydämen läppien toimivan vain yhteen suuntaan. Hän mittaili painetta eläinten verisuonissa ja totesi paineen olevan alempi toisissa suonissa ja toisissa korkeampi. 1616 hän päätteli, että veri kiertää eikä kulje edes takaisin. Tässä oli kuitenkin ristiriitaa, koska molemmat suonistot, korkeamman ja matalamman paineen suonistot ohenivat hyvin pieniksi, mutta niiden välillä ei näyttänyt olevan yhteyttä. Tästä huolimatta v. 1628 hän julkaisi kirjan De Motus Cordis (oli painettu huonolle paperille ja sisälsi painovirheitä), joka kumosi vanhaa teoriaa.
Mitä tästä seurasi? Harweyn praktiikka katosi. Harwey sai pilkkanimen Circulator, ei siksi että hän uskoi veren kiertoon, vaan koska nimi viittasi sirkuksien lääkäripelleihin. Harwey kuoli pilkattuna köyhänä 30 vuotta myöhemmin.
Vuonna 1661 eräs lääkäri Marcello Malpighi Italiassa keksi käyttää hiljan keksittyä mikroskooppia kudosten tarkkailuun ja hän näki pienien hiussuonten yhdistävä valtimot ja laskimot tarkastellessaan sammakon keuhkoja. Hän nimitti noita silmin näkymättömiä suonia capillaareiksi, hiussuoniksi.
Harweyn teoria, johon hän itse kaiken aikaa luotti, tuli yleisesti hyväksytyksi.

Lymen tauti on nyt ollut tunnettu 1970 luvulta ja tutkimukset alkaneet vähitellen 1980 luvulla, joten luultavasti alkaa tulla hetki, jolloin 2000 luvulla esiin tuotu krooninen Lymen tauti hyväksytään kaikkialla. Ehkä tätä auttaa Joonas Berghällin dokumenttielokuva Punkkisota. Punkkisota kertoo borrelioosista eli Lymen taudista, joka on varjostanut hänen elämäänsä jo vuosikymmenen ajan. Elokuvan ensi-ilta pitäisi olla huhtikuussa. https://kerranelamassa.fi/paratiisirepo ... arvostelu/

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » La Maalis 27, 2021 13:31

Kopioin edelle omakannasta pätkän lausuntoa. Kumma juttu, etten enää löydä sieltä mitään edellisestä kopiosta, lausunto on poistettu. Panin kirjeen hoitaville lääkäreille, jossa selitin omat mielipiteeni ja kortisonilääkityksen haitat. Ehkä siinä on syy poistoon. Resepti on kuitenkin vielä olemassa.
Oli myös uutta
Päätynyt ottamaan kotona olevaa amoksisilliinia 6 g päivässä, koska Espanjasta saanut sellaisen ohjeen. Seuraavana päivänä potilaan tilanne oli selvästi parempi. Kerrottu, että olon paranemista ei varmastikaan selitä antibiootti, vaan todennäköisimmin kyseessä ollut sattuma.
Otin ikivanhaa Clamoxyl (750mg amoxicilina), mutta suoraan paketin ohjeen mukaan
3. Cómo tomar Clamoxyl
Infecciones graves: de 750 mg a 1 g tres veces al día.
Enfermedad de Lyme hasta 6 g al día.
Siis Lyme tautiin jopa 6 g päivässä, kun vakaviin infektioihin suositus on 3 g päivässä. Voihan kuulemisen ymmärtäminen ja olon paraneminen todella olla sattumaakin.
Lausunto omakannassa jatkuu
Asiasta keskusteltu vielä uudestaan prof. xxx kanssakin. Tämä todennut, että vasta-ainelöydös on siinä määrin vähäinen, että on epätodennäköistä, että potilaalla ylipäätään olisi Borrelian aiheuttamasta oireilusta alunperinkään ollut kyse.
Sairauteni käsittely viittaa siihen, että asinatuntijatkin ovat konsensuksessaan epävarmoja ja hätäilevät.
Eniten harmittaa, ettei dignoosistani "M35.3 Polymyalgia rheumatica" esitetä mitään muuta kuin sanat. Luultavasti ei ole mahdollistakaan, koska polymyagia ja fibromyalgia ovat tulehdustauteja, joiden synty yhdistetään immuunijärjestelmän häiriöön. Borrelioosi olisi helppo liittää immuunijärjestelmän häiriön aiheuttajaksi. Jos näin on, kortisonikipulääkitys vain pahentaa tilannetta, kipulääkitys steroideilla on conraindicatio.
Asia on liian uusi ratkaistavaksi, toivon kuitenkin, että tutkimukset jatkuisivat Suomessakin, eikä luotettaisi konsensukseen.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Ma Maalis 29, 2021 11:13

Uutta tietoa on olemassa ja myös uusia hoitomuotoja tulossa https://www.medicalnewstoday.com/articl ... s-bacteria
In fact, just one 7-day treatment with 1% Ghanaian quinine extract was able to eradicate the bacterium in lab dishes. What is more, the bacterium was unable to make a comeback following this treatment.
The active ingredient in Ghanaian quinine is an alkaloid called cryptolepine, which people have traditionally used against malaria, hepatitis, septicemia, and tuberculosis.
Kirjoituksessa mainitaan, että käytöstä ei ole vielä tietoja kliinisessä hoidossa. Kuten alkukirjoituksessa sanoin, olen käyttänyt cryptolepis-uutetta jo 3 viikkoa annoksella 10 ml/d (2 g cryptoleptiiniä) kerran päivässä tyhjään mahaan, kun pullon suosituksessa on 3X1ml/d. Kuinka paljon uutetta olisi nautittava, jotta pitoisuus veressä saavuttaisi tehoavan tason 0,2%? Sen jonkun pitäisi kertoa. 50% tappava annos on 5 mg/kg testissä rotilla, ihmisellä noin 350 g.
Onneksi kasvisrohtoja voi vielä tilata ulkomailta ja Suomestakin.

Oloni on selvästi vähän parantunut enkä ole huomannut mitään sivuvaikutuksia, muuta kuin litku maistuu todella kitkeältä. Voimatkaan eivät ainakaan ole joulun aikaisesta huonontuneet, vaikka ei niissä vielä kehumista ole. Ehkä olivat 3-4 kertaa paremmat pari vuotta sitten.
Raskas olo päässä korvien alueella jatkuu samoin kuin huono puheen ymmärtäminen. Johtuuko se fyysisestä kuulosta tai hermoista ei ole tietoa. Jotkut tutut sanat häipyvät muistista jopa tunneiksi.
Lääkärit eivät kuvaamiini oireisiin ole kiinnittäneet huoiota, kaipa niiden arvioidaan johtuvan korvien välistä. Kelpaavat oireet olivat lihaskipuja, ikä sekä vähän koholla olevat lasko ja CRP ja diagnoosi oli PMR.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Pe Huhti 02, 2021 10:58

Jätin Cryptolepis uutteen muutamaksi päiväksi, koska olen käyttänyt sitä 3 kertaisina yliannoksina. Pari päivää sitten oloni paheni ja tuskin jaksoi muuta kuin maata. Eilen alotin jälleen uutteen käytön, nyt 15 ml/d. Nyt alkaa olo jälleen parantua. Kuitenkin sormet molemmissa käsissä ovat kipeät ja paino on nyt pudonnut vuosia kestäneestä 72 kg kuudella kilolla, 66 kg. Voimat ovat edelleen kateisaa, vaikka voi niissä olla pientä kohenemista.

Lääkkeen vaikutuksesta ei voi olla varma. Borrelioosissa olot vaihtelevat epämääräisesti. Niskat ovat vielä jäykät, mutta naksumien on vähäistä. Cryptolepisin ja kissankynsi kapseleiden (2 päivässä) lisäksi syön D, C ja E vitamiinia sekä magnesiumia.
Veneen kunnostusta olen jo pystynyt tekemään paitsi viimeiset kaksi päivää, jotta pääsisin taas kesällä Saaristomerelle punkkien syötäväksi. Olen liikkunut Saaristomerella vuodesta 1972 ja luultavasti saanut borreoloosin jo niihin aikoihin. Olemme eläneet kuitenkin hyvin terveellisesti ja immuniteetti on pitänyt taudin kurissa. D vitamiinia olen ottanut jo vuosikymmeniä 100 µg päivässä. Viime keväänä kortisonilääkitys heikensi todennäköisesti immuniteettini ja senhän sitten B. burgdorferi bakteerit käyttivät hyväkseen.
Cryptolepis uutteesta en ole havainnut mitään sivuvaikutuksia. Ilmeisesti kuitenkin pitäisi käydä verikokeissa, jotta sellaisia ei olisi alulla. Suomalaisiin lääkäreihin on luottamukseni borreoloosin hoidossa kuitenkin katoamassa.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Ke Huhti 14, 2021 09:05

Eilen tuli uusi ilmiö. Jalkaan ilmestyi muutaman neliösenttimetrin kokoinen psoriasis hottumaa muistuttava puhainen hilseilevä kutiseva läikkä. Muistan kyllä, etttä vastaavanlaisia hyvin pieniä vikoja toissa talvelta Espnjassa aurinkoa saaneilla ihoalueilla. Viime talvena toisessa jalassa oli finnien näköisiä nyppyjä ja tummia läiskiä ajoittain.
Tein itse cryptolepisin juurista keittämällä uutetta ja olen pari viikkoa käyttänyt sitä. Se ei taida olla yhtä tehokasta kuin saksalainen alkoholipitoinen (60%) uute, jota sitäkin nautin suosituksiin verrattuna moninkertaiset annokset. Ehkä siitä syystä tuli lymepsoriasis ja lihaskipujen paraneminen on hidastunut.
En ota mitään kipulääkkeistä, D-vitamiinin päiväannos on 100µg, lisäksi muita vitamiineja ja yksi Cat Claw kapseli. Jotenkin pärjään kipujen kanssa. Töitä tehdessa vasemmassa käsivarressa syntyy äkillinen kipu ja työkalu saattaa pudota, koska lihaksien voima katoaa hetkeksi ivusta johtuen.
Kuulen kyllä puheen, mutta sanojen selvittäminen on juuri nyt vaikeaa. Kirjoitusvirheitä tulee ja nytkin tästä korjasin toista kymmentä väärää kirjainta.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ke Huhti 14, 2021 20:54

Psoriasis ihottumaa muistuttavia läikkiä on ollut eri puolilla kehoa, myöhemmin ne ovat muuttuneet ruskeiksi läiskiksi. Espanjassa asuessani ihoni oli rauhallisempi.

En myöskään käytä kipulääkkkeitä. D-vitamiini annostus on sama. Tavarat putoilevat molemmista käsistä, tulee äkkinäisiä nykäyksiä joihin ei aina liity kipua. MSM-rikki on osoittautunut kipuja vähentäväksi.

Sama ongelma puheen kanssa ja kirjoitusvirheitä tulee paljon. Myös lukemisen kanssa on ongelmia, ei vain kerta kaikkiaan ymmärrä lukemaansa. Puhuminen on myös vaikeaa, joskus vähemmän joskus enemmän.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Pe Huhti 16, 2021 10:38

Cryptolepis lääkityksestäni

Aloitin lääkityksen maaliskuun alussa 3x1ml/d (suositus). Kohotin annoksen 12.3. 3x35ml/d, koska vaikutukset olivat vhäisiä. Pudotin annosta 10 ml/d, koska vaikutus oli hyvä. Jatkoin samaa annosta 2x5ml, mutta pidin parin kolmen päivän taukoja viikottain, koska pelkäsin sivuvaikutuksia.

Lääkkeen vaikutukset olivat erinomaisia. Oireet katosivat, tosin kuulemisen ymmärtäminen oli vielä ongelmallista, mutta mieliala oli kohonnut ja pystyin tekemään vaativiakin toitä, saunan lauteiden korjaus ja veneeni tukirakenteiden korjausta mm. puikkohitsausta, joka vaatii hyvää näköä ja tarkkaa käsien hallintaa ja tietenkin suunnittelua.
14.4 kävin verikokeissa ja saatta olla lääkityksen syytä maksa-arvon P-ALAT kohoaminen 14 (1.1) nykyiseen 74 ja P-ASAT 58. (Normaalit P-ALAT<50 ja P-ASAT 15-45). Siihen on lopetettava Cryptolepis ja suosituksen mukainen Cats Claw otto.
Parin viikon päästä sain lääkärille soittoajan, joten nyt odotellaan. Alkavatko vaivat palautua? Miten maksa-arvot palautuvat? Palataan asiaan.

Jatta1001 kertoi omista oireistaan, jota ovat likellä omiani. Punkin puremista tulee monenlaisia pitkäaikaisia oireita. Jos oma immuniteetti toimii hyvin, oireitten kanssa pärjää vanhuuteen saakka. Ilmeisesti omat vanhempanikin kärsivät kenenkää tietämättä ja huomiota kiinnittämättä punkkien levittämistä taudeista, jotka olivat saaneet jo lapsena eteläisen Suomen järvialueilla. Molempien kunto heikkeni 80 vuotta täytettyään. Äidillä oli diagnotisoitiin fibromyalgia monien kipujen aiheuttajana ja isällä oli lihaskipuja ja jäykkyyttä, ja lopulta muistihäiriöitä. Kummankin kuulo heikkeni etenkin isän. Vaimoni isä eli 96 vuotiaaksi, kuuli hyvin ja oli loppuun saakka vikkelä ajatuksissaan ja liikkeissään. Hän harrasti sopivasti liikuntaa ja oli elänyt lapsuutensa Jällivaarassa ja ikänsä Torniossa kaukana punkeista.

Monilla vanhemmilla alkaa olla jäykkyyttä lihaksissa, joka haittaa elämistä, ja tietenkin on hermo ja aivosairauksia. Saattaa olla, kuten Berrghällin tulevassa Punkkisota elokuvassa eräs haastateltava sanoo, punkin levittämä tauti ei ole epidemia vaan pandemia - kenties monin varroin pahempi kuin koronavirus pandemia.
Olisi erittääin tärkeää, että henkilöt, jotka erityisesti kärsivät punkkisairauksista ja kirjoittlevat näille sivuille, selvittäisivät aikaisempaa lääkitystää. Voi nimittäin olla, että punkkitaudit etenkin borrelioosi pysyy vaimeana vanhuuteen saakka, ellei henkilöä ole hoidettu immuniteetti järjestelmää heikentävillä steroideilla. Minulla kävi juuri näin. Kärsin lihaskivuista ja sain lääkitykseksi kipuihin kortisonia (Prednisoloni). Muutamassa kuukaudessa vaivat pahenivat nyt havaituksi borreliosiksi, C6 indeksi oli 11. Immuniteetin heikennettyä tauti leviää kaikkialle kehoon, eikä enää parane yksinkertaisella antibioottihoidolla. Nämä ovat tietenkin vai olettamuksiani, joille pitäisi löytyä tilastollisia todisteita.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » La Huhti 24, 2021 11:17

Aloitin siis 17.3. 3x1ml Cryptolepis uutetta. Ei näyttänyt olevan selvää vaikutusta.
Tein itse Cryptolepisin juurista, joita tilasin Puolasta, uutetta smassa suhteessa keittämällä niitä vedessä ja suodattamalla veden. Saatoi tulla vahvempaakin kuin ostamani uute. 1.4. aloitin täällä lääkitystä annoksella 3x5ml päivässä. Tuloksia alkoi tulla heti, aloin vähitellen tulla kuntoon. Koska luontaisrohdoista oli varoituksia, pyysin verikoetta 14.4. ja siinä ilmeni, mitä edellä kerroin, maksa-arvoihin oli tullut vähäisiä muutoksia. Lääkärille sain soittoajan perjaintaiksi, no en voinut tajuta, että aika on vasta 30.4. jota odotellaan.

Lopetin lääkkeiden oton valittömästi 14.4. luettuani verikokeen tulokset omakannasta. Nyt tilanne on heikentynyt. Viiltävät kivut ovat pahentuneet ja molempien jalkojen polvet ovat kipeät. Vasemmalla puolella korvan alueella on paineen tunnetta ja lievää päänsärkyä. Jo 13.4. oikeaan jalkaterään tuli psoriasista muistuttava läikkä. Kuvittelen Bb bakteerien hakeneen pakopaikkaa Cryptolepisilta.
Todella hankalaa, pukeutuminenkin on vaikeaa kipujen ja kankeuden johdosta. Onneksi liikkeellä ole hiukan auttaa. Sormien kivut ovat kummallisia. Viiltävä kipu vaihtelee sormien ja käsien välillä. Käden tieukkaan nyrkkiin puristaminen ei onnistu. Kireän kannen tai korkin avaaminen tuottaa vaikeuksia sekeä kivun että voimien heikentymisen johdosta. Tänä aamuna aloin ottaa 3x1ml alkuperäistä Cryptolepis uutetta, koska se on pakko.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Ma Huhti 26, 2021 19:57

Cryptolepis uute on korjannut kahdessa päivässä oloa selvästi. Huomasin myös, että oikeaan käsivarteen on tullut kuvan
KuvaKuvan on osoitteesta https://duckduckgo.com/?t=ffab&q=lyme+r ... _2_low.jpg
näköinen nyppy. Nyppy poikkeaa kuvasta siinä, että nypyssä on psoriaasis hilsettä päällä eikä ympäristö ole noin laajalti punainen.

26.4. kävin omahintaan (138€) otattamassa Mehiläisessä (Mehiläinen on siitä hyvä, että ottaa potilaan haluamat testit korvausta vastaan. Tosin kelakorvauksia ei saa.) testit, Leukosyytit, CRP, P-ALAT ja P-LSAT, koska ilmeisesti Cryptolepis uute 5 kertaisin annoksin pulssiotettuna (3 päivää viikossa) oli kohottanut arvoja. Nyt ne olivat tasoittuneet ALAT 64 ja ASAT 38 jo normaali. CRP oli vähän kohonnut lukuun 5 arvosta 2. Tulehdusarvo oli siten vähän kohonnut. Jatkan nyt Cryptolepis 3x1ml annosta ja katsotaan, mitä tapahtuu.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » To Touko 20, 2021 09:39

Olin luultavasti viimeisen kerran TYKsin infektiopolilla tästä taudista. Nyt lääkäri oli erinomainen ja suhtautui myös potilaan kertomuksiin positiivisesti eikä vähätellen.
Tilanteeni on kohentunut erinomaisesti omalääkityksen ansiosta. Kovat hetken kestävät "ampumiskivut" ovat miltei poissa. Lihaskunto on parantunut, tasapainoaisti on kohentunut, unihäiriöt ovat vähentyneet. Niskakivut ovat lieviä ja naksuminen vähentynyt. Puheen ymmärtäminen on edelleen huono, mutta se johtuu ainakin osittain korvista, jotka eivät toimi 900-2000 herzin alueella.

Lääkitykseni on ollut jo viikkoja Cryptolepis uute 2x2ml/d, yksi Cats Claw kapseli aamulla, runsaasti D,C,E ja B vitamiineja, jotka ovat tärkeitä oman immuniteettijärjeselmän kehittämisessä torjumaan tulehduksia oikealla tavalla.
Maksa-arvot ovat suositelluissa rajoissa kuten muutkin veriarvot lukuunottamatta B12 vitamiinia, jonka arvo oli yli 600, kun yläräja on noin 500. CRP<1.

Lisäksi minulla on uutta tietoa 2019 julkaistusta tutkimuksesta (mm. määritelmä, mitä on krooninen lymen tauti), jonka voisi kääntää näille sivuille. On myös arveluja, ettei krooninen Lymen tauti parane antibiooteilla, koska spirokeetta osaa piiloitua antibioottikuurin aikana ja heräillä toimimaan kuukausien kuluttua. Tautiin ehkä tehoaa jotkin proteiinit. Niinpä, olisiko mainituissa kasviuutteissa borrelioosibakteeria tappavia proteiineja.

Lymen tauti muistuttaa lääketieteen käsityksissä helikobakteeria. Aikaisemmin sitä ei hyväksytty mikrobien aiheuttamaksi sairaudeksi., vaan pidettiin psyykkisenä häiriönä. Vasta kun sitä tutkineet saivat Nobel-palkinnon, helikobakteerin aiheuttamasta taudin hoidosta antibiooteilla tuli yleisesti hyväksytty. Tapahtuukohan Lymen taudissa samoin?

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » To Touko 20, 2021 11:44

Hei Unbiased !

Lainaus: " Lisäksi minulla on uutta tietoa 2019 julkaistusta tutkimuksesta (mm. määritelmä, mitä on krooninen lymen tauti), jonka voisi kääntää näille sivuille. "

Olisiko sinulla aikaa kääntää ja laittaa käännös tänne sivuille ? Myös alkuperäinen linkki.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Pe Touko 21, 2021 11:02

Käännös on alulla. Jos ja kun saan sen valmiiksi, mihin aiheeseen se talletetaan? Hyvä kun joku jo luki tarinaani. Aika vähän täällä kommentoidaan kirjoituksia.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » La Touko 22, 2021 13:32

Kommentointi foorumilla on todellakin hiljentynyt, liekö Korona vaikuttanut. Foorumin ylläpitäjänä kyllä näen että sinun kirjoituksiasi on luettu.

Voit laittaa käännöksen ensin Jäsenfoorumille osioon YLEISET, katson sitten mikä on paras paikka, tai sitten lähettää sen minulle sähköpostina osoitteeseen
suomenlymeborrelioosi.net.

On oikein mukavaa kun olet aktiivinen.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Pe Heinä 30, 2021 17:13

Lupaamani käännös ei ole sujunut, borreoosini on nyt kuitenkin parempi kryptolepis lääkityksen jälkeen. Sitä on kulunut liki puoli litraa. Lopetin lääkkeen muutama päivä sitten ja nyt tarkkailen muuttuuko tilanne.

Jaloissani varsinkin oikeassa, jossa saattoi olla ollut EM, oli ihotulehdus acrodermatitis muistuttaen tätä
Kuva
Ihottuma kutisi ja lääkärin ohjeesta panin siihen voidetta, jolloin kutina tuli sietämättömäksi. Sivelin siihen Betadienea, ja kutina helpottui melko pian. Sivelin Betadienea kolmesti runsaasti. Tuloksena oli, että ihottuma parani melko hyvin muutamassa päivässä. Oli ilmeisesti Betadinelle herkkien mikrobien aiheuttama. Selvisi myös, että tämän lajin acrodermatitis voi olla borreiloosin aiheuttamaa.
Hieman kuvittelen lääkkeen lopettamisen aiheuttavan sormien jäykkyyttä ja kipuja nyrkkiin puristaessa. Nyt juuri iski kipu peukaloonkin hetkeksi.

Kipuja on ollut. Niskat naksuvat ja leuat. Välillä oli vaikea avata suuta ja pureminen oli hyvin kivuliasta. Ne ovat kuitenkin nyt aika vähäisiä. Jättipaarman puremista muistuttavat äkilliset kivut eri alueilla (kuitenkin painottuen tiettyihin kohtiin) ovat nyt harvinaisia. Vain vasemman peukalon tyvessä sellaista tuntuu ajoittain. Polvikivut ovat miltei poissa. Ongelmana on vielä aamuinen selän jäykkyys ylös noustessa. Sehän ei ehkä liitykään borrelioositartuntaan. Käsien lihasvoimat ovat selvästi heikentyneet ehkä kolmasosaan entisestään eikä harjoittelu näytä paljoa vaikuttavan.

Uusia tietoja näkyy netissä. Doximycin todettiin eräässä in vitro tutkimuksessa testatuista heikkotehoisimmaksi antibiootiksi borrelioosian tojunnassa. Sitä minullekin TYKS syötti viikon ja liian pieneä annoksena 200mg/d, kun stä jossakin kehotetaan ottamaan 300 mg/d. Jo 200 mg/d aiheutti sivuvaikutuksia, joiden johdosta lopetin lääkkeen 3 päiväksi 3 viikon kuluttua.
Toinen tutkimus todisteli, ettei antibiooteilla ole selvää vaikutusta kroonisessa borrelioosissa. Sivuvaikutuksia kyllä on.
Kaiken aikaa tulee uutta tietoa, mutta koska tulee pitävää tietoa ja tarkkoja hoito-ohjeita.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » La Heinä 31, 2021 16:36

"Selvisi myös, että tämän lajin acrodermatitis voi olla borreiloosin aiheuttamaa."
- Minulla on Acrodermatis Chronica Atrophicans (ACA) polvissa. ACA myönnetään jopa Suomessa myöhäisvaiheen borrelioosin oireeksi.

Tietoa todellakin tulee monelta taholta ja toisistaan poikkeavana, mutta kun tiedämme että lääkärikunta on Lymen taudin suhteen kahtiajakautunut se on ymmärrettävää.

Antibioottihoidoistakin ollaan eri mieltä. Suomessa hoidetaan yhdellä antibiootilla kerrallaan kun taas muualla voi saada moniantibioottihoitoja. Moniantibioottihoitoja käydään saamassa esim. Saksassa ja siellä hoidossa olleet ovat antaneet myönteistä tietoa saamistaan lääkityksistä. ONGELMA meillä täällä Suomessa on ettei oheis-infektioita tutkita, ainoastaan borrelioosi, ja joku niistä oheis-infektioista saattaa olla pahempi kuin borrelioosi. Esim. minulla oli Riketsioosi arvot pilvissä.

Pitävää tietoa ja tarkkoja hoito-ohjeita jotka olisivat yleisesti käytössä saamme/joudumme odottamaan vielä Kuka Ties Kuinka Kauan ! Maailmalla kuitenkin tapahtuu koko ajan edistystä ja jatkuvasti tulee aina vahvempaa ja vahvempaa todistelua kroonisen taudin muodon olemassa olosta. On väärin sanoa edistystä sillä jatkuvasti myös julkaistaan Lymen taudin historiaa, moni asia jota nyt todistellaan on todettu tutkimuksissa jo vuosikymmeniä sitten.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Ti Elo 03, 2021 12:14

https://www.oireet.fi/kuppa.html kirjoitti:Kupan sekundaarivaihe alkaa tavallisesti kaksi kuukautta tartuntahetken jälkeen (bakteerien levittyä verenkierrossa muualle elimistöön), yleensä kuitenkin primaarihaavan paranemisen jälkeen. Sekundaarivaiheen mahdollisia oireita ovat:

hiustenlähtö (melko myöhäinen oire; myös kulmakarvoja ja silmäripsiä voi lähteä)
ihottuma (yleisin sekundaarivaiheen oire; levinneisyys ja ulkonäkö vaihtelevat tapauskohtaisesti: esim. näppylät tai läiskäinen tai punatäpläinen ihottuma; useimmiten ei kutise)
kurkkukipu (hengitystieoireet)
lihaskipu (lihasoireet)
matala kuume
nivelkipu (niveloireet)
pahoinvointi
päänsärky
ruokahaluttomuus
turvonneet imusolmukkeet
väsymys.

Sekundaarivaihe kestää viikkoja, joskus kuukausia. Tämän jälkeen alkaa oireeton latenttivaihe, joka tosin saattaa ajoittain aktivoitua takaisin sekundaarivaiheeseen.

Neljäsosa hoitamattomista potilaista saa komplikaatioita vuosien tai vuosikymmenien kuluttua (tertiaarivaihe). Vaurioita voi esiintyä esimerkiksi hermostossa, luissa, nivelissä tai sydämessä. Mahdollisia seurauksia ovat muun muassa:

aivokalvontulehdus
hallusinaatiot ja sekavuus
hengitysvaikeudet
ihomuutokset (esim. ihottuma, kipeät haavat tai kyhmyt)
koordinaatiovaikeudet (esim. kävelyvaikeus)
kuurous
maksa- tai munuaissairaus
muistihäiriöt
näköhäiriöt (silmäoireet)
rintakipu
sydänoireet
tunnottomuus
voimattomuus.
Kupan aiheuttaja (Treponema pallidum, pituus 6–14 μm ja halkaisija 250–300 nm, todettu 1400 luvulla) on samankaltainen spirokeetta kuin borrelioosinkin (Borrelia burgdorferi pituus 5-20 µm ja leveys 300 nm, todettu 1970 luvulla).
Bakteerit ovat ulkomuodoltaan samantapaisia, joten ei ole kummallista, että molempien aiheuttamissa sairauksissa oireissa on samankaltaisuutta. Treponema on jo hyvin tuttu lääketietessä ja borrelia on hyvin uusi. Ei sekään ole kummallista, ettei borrelioosian hoito kaikkialla onnistu ja onnistuuko missään. Monella näyttää olevan epäily, että borrelia osaa piiloutua ja vältää antibiootiin tappavuuden. Siksi tauti ilmaantuu uudelleen hoidon loputtua.
Käypä hoito -suositus Suomessa suosittelee (2010) kupan lääkitykseksi prokaiinipenisilliiniä tai bentsatiinipenisilliiniä, allergisille keftriaksonia. Merkillistä, että borrelioosia hoidetaan muilla antibiooteilla. Joissakin hoito-ohjeissa olenkin nähnyt, että Amoxisilliini toimii hyvin. Itsekin pääsin sitä kokeilemaan, kun laatikkonnoli jäänyt 7 vuotta vanhaa Amoxisilliiniä 30x750 mg. Auttoi selvästi vähäksi aikaa.

Senkin ymmärtää, ettei antibiootteja helposti anneta, koska niistä voi olla pahoja sivuvaikutuksia. Sain kuukauden Doximysiini 200mg/d, joka selvästi helpotti oloa. Kuitenkin nopeasti lääkityksen loputtua oireet alkoivat pahentua kohti entisiä oireita. Jouduin kaiken lisäksi keskeyttämään lääkityksen aivan lopussa kolmeksi päiväksi sivuvaikutusten tähden ja jatkoin sitten loppuun.
Sen jälkeen päädyin itselääkitykseen Cryptolepis uutteella (antibiotin korvaaja), Cat's Claw kapseleilla, C- E- ym. vitamiienilla (immuniteetin kunnostaminen). Nyt on jälleen aika testata, onko omasta lääkityksestä haittaa. Cryptolepis annosta tulisi lisätä. Ohjeessa sanotaan 3x1ml/d. Olen käyttänyt hieman enemmän ja jo pitkään, joten maksa-arvoja tulee tarkistaa.
Kotipaikallani terveydenhoito ei toimi. Sain lääkärin soittoajan viikon päästä ja vstaaottoajan 4 viikon päästä. Mehiläiseen pääsee heti omin päätöksin, mutta CRP ja maksarvotesti maksaa 130€, joten voi myös odottaa ilmasta täydellistä verikoetta, joka kuulemma kunnalle ei maksa juuri mitään.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Ke Elo 11, 2021 09:54

Tässä Lymen tautia hoitavien lääkärien lausunto https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6963229/
Sen voi halutessaan kääntää pätkissä google kääntäjällä. Tutkimuksessa on määritelty krooninen Lymen tauti (CLD), jota Suomen lääkärit eivät hyväksy.

Ainakin TYKSin tapahtumissa kävi ilmeiseksi, että kuukauden antibiotti ja tauti on hoidettu. Jatkokäsittelyjä ei tarvita.
Tästä oli kiistaa jokaisen minua hoitaneen lääkärin kanssa (5 lääkäriä), kunnes viimeisellä vastaanotolla lääkäri totesi "Eriävistä näkökannoistamme huolimatta vastaanottotilanne tapahtui hyvässä hengessä. " Jokaisella kerralla kuitenkin vaivakseni diagnotisoitiin Dg: M35.3; Polymyalgia rheumatica, viimeisellä keralla kuitenkin oli lisäys Dg: A69.2; Borrelioosi, mahdollinen hoidettu. Ei siis edes mahdollisesti hoidettu.
Yksi lääkäreistä jopa antoi reseptin "Aloitetaan Prednisolon 20 mg päivässä.", josta tietenkin kieltäydyin jyrkästi, koska ILADS ohjeiden mukaan se voi olla hyvin vahingollista mahdollisessa CLDssä. (ILADS https://www.ilads.org/ ja https://en.wikipedia.org/wiki/Internati ... es_Society Wikipedia sanoo, että lääkäreitä on tuomittu. Ei ole totta, sitä kyllä yritettiin, mutta USA korkein oikeus toimi sananvapauden puolesta, ei voi tuomita asiassa, jossa on vain erimielisyyksiä eikä selviä faktoja.)
Polymyalgia oli hyvin mahdollinen oire. Polymyalgian perimmäisenä syynä pidetään kuitenkin jotakin virus infektiota. ILADS on osoittanut, että hyvin mahdollisesti Lymen tauti aiheuttaa polymyalgian oireita. Lyme ärsyttää immuunijärjestelmää käymään omien lihassolujen kimppuun. Kortisonin vaikutus on juuri siinä, että se heikentää immuniteettiä ja helpottaa polymyalgian oireita. Mutta ongelma on syntyy, kun immuniteetin heiketessä Lymen tauti riistäytyy hallinnasta ja pahenee. Kuvittelen, että minulla kävi juuri näin. Vuosia hiljaisena pysynyt Lyme riistäytyi ja teki minut hyvin sairaaksi. Esimerkkinä ison kahvikupin nosto suun lähelle onnistui juuri ja juuri käden vapistessa.

Olen siis lääkinnyt itseäni Cryptolepis uutteella. Kokemukset ovat positiivisia. Paranemiseen auttoi lääkkeen otto suositeltuun 3x1ml päivässä nähden 5 kertaisin annoksin. Oli nopeaa paranemista, mutta oton aikana maksa-arvot P-ALAT ja P-ASAT kohosivat lievästi yli suoditeltujen.
Nyt olen käyttänyt kuukausia 3x1ml Cryptolepis ja yksi kapseli Cat's Claw päivässä ja maksa-arvot ovat täysin normaalit. P-ALAT 13 U/l ja P-ASAT 22 U/I ja Lyme oireet pysyvät lievinä ja painokin alkanut kohota ja lihasvoimat kasvaa.
ILADS ohje onkin, lääkintä ei yksin paranna, vaan tarvitaan myös tervettä ruokailua, vitamiineja ja fyysisen kunnon kohottamista. Näitä ole yrittänyt noudattaa ja pahat kivut selkäkipuineen ovat katoamassa voimien kohentuessa aivan selkeästi. On kuitenkin vielä ongelmia kuulon kanssa ja muistihäiriöitäkin on. Aamuisin on jäykkyyttä, mutta se voi johtua ikävuosistakin, joita on 84.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ke Elo 11, 2021 10:16

" Polymyalgia oli hyvin mahdollinen oire. Polymyalgian perimmäisenä syynä pidetään kuitenkin jotakin virus infektiota. "

Ex-infektiolääkäri (Borrelioosi asiantuntija) painotti juurikin minulla olevia viruksia. Herbes-viruksia löytyi useita suomessa ja saksassa löytyi lisää. Borrelia-bakteereiden ja Hebes-virusten yhteusvaikutuksesta on paljon kirjoiteltu.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » La Marras 13, 2021 22:22

Suomessa noudatetaan THL ohjeita sairaitten hoidossa ja luultavasti lääkärit ovat kovassa vastuussa noudattaa noita ohjeita.
Minun kohdallani kertoessani Cryptolepisin hyvistä vaikutuksista ei pantu vastaan eikä suositeltu, omakantaan nimi taittiin laittaa. Borreoosin hoito Suomessa voi toimia, mutta ei taida olla kovin yleistä. Tavallisesti oireitten jatkuessa antibiootin (doximysiini joka on todettu hyvin heikoksi) käytön jälkeen, tavallisinta on ilmaista jotenkin, että vika on korvien välissä.

Tein, kun Espanjassa saa 95% alkoholia kaupasta, liuottamalla 2 viikkoa Cryptolepisin juuria ja Polygonum cuspidatum leikkeitä 60% alkoholissa liuosta lääkkeeksi. Suodattelin sitä eilen ja otin siinä yhteydessä aika mojovan (15 ml?) annoksen Cryptolepis liuosta, kun en viitsinyt heittää hukkaan. Seuraus oli fantastinen. Muutaman tunnin kuluttua korvat lakkasivat soimasta ja kuulin ihmisten puhetta miltei ongelmitta. Mitään kipuja ei ollut missään, ei pistoksia eikä kutinoita. Nyt alkaa olla sormissa "reumakipuja" tätä kirjoittaessa, mutta sormet osuvat aika hyvin oikeaan kohtaan.

Katselin videon, jossa prof. Yiong Zhang kertoi uudesta tutkimuksesta. Oregano, Kanelinkuori ja Neilikka öljy hajottaa Borrelia burgundorferin biokalvoja ja tuhoaa bakteereja. Seosta tutkitaan nyt eläimillä ja tarkoituksena on alkaa tutkia sitä klinikoilla. Lääkkeeksi tulo kestää kuitenkin kauan. Kysymys on vain, kuka rahoittaa työn. Hoitoa ei voi patentoida ja lääketeollisuutta se ei kiinnosta, vaikka nyt tulee tulvimalla rahaa rokotteista eikä siitä tarvitse ottaa vastuuta. Luultavasti tuki on yksityistä, Ying toimi, John Hopkins Bloombergs school of puplic health mikrobiologian ja immuniteetin professori.

Viime vuosina on tullut yhä ilmeisemmäksi, etteivät anbtibiootit tapa Bb-bakteeria, se osaa piiloutua. TYKS ja THL ei tiedä asiasta mitään, vaan uskotaan, että tauti on hoidettu, kun on syöty yksi kuuri. Minun käsitys on, että tauti on melko yleinen ainakin etelä rannikoilla ja ihmisiä hoideta ketä mistäkin muusta vaivasta. Pahaa tekevä lääkitys ovat kortisonit pillereinä ja pistoksina, koska lääke heikentää immuniteettiä (juuri siihen kipuja vähentävä vaikutus perustuu) ja Bb pääsee leviämään.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Su Marras 14, 2021 14:13

https://www.duodecim.fi/tuotteet-ja-pal ... aypahoito/

Duodecim-seura laatii Käypä hoito -suosituksia yhdessä erikoislääkäriyhdistysten kanssa. Suositusten tuottamisesta vastaavat asiantuntijatyöryhmä ja Käypä hoito -toimitus julkisella rahoituksella.
Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Niissä käsitellään tärkeitä suomalaisten terveyteen ja sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä. Suosituksia laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Su Tammi 09, 2022 22:44

Kaipa yhdessä tehdyt hoitosuositukset ovat yleensä toimivia. Mutta voi myös tapahtua virheitä ja yhtenä piirteenä on bisnes. Lymen hoito vaatii paljon rahaa ja vakuutusyhtiöillä on myös oma osuutensa terveydenhoidossa. Ei kuitenkaan ole niin suurta, kun on lääketehtailla, jotka ovat hylänneet luonnonlääkkeet liki kaikki. Yksikään tapaamani lääkäri ei tuntenut Cryptolepis kasvia, joka on Aasiassa ja Afrikassa hyvin tunnettu yrtti.

Kuten kerroin tein itse cryptolepis uutetta puoli litraa. Internetistä löysin käyttöohjeen 20 - 100 ml/viikko liuosta jossa on 20% cryptolepistä liuotettuna 60% alkoholiin. Se auttoi paljon ja pääsin taudista miltei eroon. Nyt kuitenkin koronarokotusten jälkeen oireita on taas alkanut olla. Alkoi ilmetä vasemman puolen pääaluella lievää särkyä, kuulo heikkeni, purressa sattui vasemman korvan alapuolelle, aivastelua ja niskat naksuvat. (Oletan naksumisen johtuvan ei kuluneista nivelistä, vaan lihassäikeitten virheellisestä jännityksestä, joita Lyme aiheuttaa.) Kun ottaa 5 ml uutetta kolmesti päivässä pari päivää, niin oireet katoavat. Muutaman päivän päästä oireet palaavat ja jälleen lääkitys. Toivottavasti maksa kestää pakollisen lääkityksen.

Oli pakko ottaa rokotuksia, koska tarvitsen kotimatkaan koronapassin. 3000 km automatka voi tulla muutoin hankalaksi ja kalliiksi. Näyttää melko selvältä, että rokotteet heikentävät immuunijärjestelmää, kuten tutkimuksetkin osoittavat, ja siinä on syy Borrelia burgdorferin lisääntymiseen. Samaa aiheutti kortisonilääkintä.

Bb osaa muodostaa solukasoja (biofilmi), joissa se on suojassa antibiooteilta. Antibiootti kannattaa silloin lopettaa ja ottaa uudelleen käyttöön muutaman päivän päästä, kun bb on alkanut jälleen toimia. Vähitellen kanta heikkenee. Kuvittelen tai toivon.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Ti Loka 04, 2022 11:14

Hei taas pitkästä aikaa. Olin kevään ja kesän melkoisen hyvässä kunnossa. Voimat ovat palautuneet ja tunsin itseni virkeäksi. Luin edellä olevat kommentit ja totesin, että asioita tulee toistettua muistin takkuilemisesta johtuen.
Loppukesästä kävi taas niin, että reidestä löytyi nymfi, joka oli jo lihonut. Ilmeisesti syntyi uusi borrelioositartunta. Lääkäreitä en enää etsi, koska tiedän siitä syntyvän vain turhaa vaivaa. Cryptolepis tehoaa edelleen ja näyttää olevan turvallinen luonnonlääkitys, jossa sivuvaikutuksia ei ole. Niskan naksumiset ovat kateissa, lihasnykimiset ovat mitättömiä, jos ollenkaan.
Punkin puremasta ei tullut Erythema Migransia, mutta purema-alueelle tuli muutamia kutisevia finnejä, jotka lakkasivat vaivaamasta päivässä siveltyäni niihin Cryptolepis liuosta. Kuulo heikkeni ja syntyi kahtena näkemistä. Kahtena näkemiseen, päänsärkyyn, yöhikoiluun ja tasapainohäiriöihin vaikuttaa Cryptolepis runsas lääkitys parissa päivässä edelleen vaikka voipa niiden syy olla liiat vuodetkin.
Sain myös flimmereitä ja niissäkin sattui kerrottavaa. Runsas kuukausi sitten sellainen ilmeni aamulla ja menin terveyskeskuksen ensiapuun. EKG näytti flimmerin (p-aalto poissa) ja sain suoneen jotakin. Ei vaikuttanut. Nyt sanottiin, että se jää pysyväksi. Panin hanttiin kovin sanoin ja sain lähetteen TYKSiin. Siellä sain sähköshokkihoidon, 2 kertaa 200 joulen energialla, koska ensimmäinen kerta ei toiminut. Ennen hoito on ollut 70 joulea ja sydän kääntynyt oikeaan rytmiin 1. kerralla. Kuulemma järjestelmä muuttunut ja sen seurauksena ihokin palaa.
Parin viikon jälkeen iski taas flimmeri ja menin ensiapuun. Nytkään ei lääkitys auttanut enkä enää vaatinut lähetettä. Kotona kuitenkin muutamien tuntien jälkeen tunsin olevani terve, sydän toimi normaalisti.
Tähänkin vaivaan on luonnon lääkitys. Kaupoista löytyy eletrolyyttijauhetta, jota pannaan veteen ja juodaan. Elektrolyyttijauhe sisältää Na, K ja Mg ioneita, jotka ovat tärkeitä sysämen toiminnalle. Lisälyönnit ovat kadonneet ja katoavat, kun juo lasillisen elektrolyyttijuomaa. Kun on tiedossa, että borrelioosi aiheuttaa lihasnykimistä ja lihaskuitujen kouristelua (naksumista) se voi olla syynä flimmereihinkin ja häiriö(lisä)lyönteihin, varsinkin, jos sydämen sähköinen toiminta on häiriintynyt sähköimpulsseja siirtävien ionien puutteessa.

Ostin huhtikuussa ilmestyneen Mattias Desmet'n kirjan massahypnoosista. Erittäin mielenkiintoinen teoria lännen nykykulttuurista, joka on esimerkiksi ensi talvena johtamassa sähköpulaan ja katkoksiin. Koko Saksan talous on suuressa vaarassa romahtaa, koska EU johto on massahypnoosin vallassa. Tämä tarkoittaa, että maailman tilanne nähdään vain yhdeltä kantilta ja suurin osa tilanteesta jää hypnoosissa olevilta kokonaan näkemättä. Lännen media on tämän tilanteen luonut. Median toimittajilla on omat hypnologinsa. Toisena esimerkkinä voi mainita Covid 19 massahypnoosin, joka on johtanut vahingollisiin rokotuksiin. Minäkin tyhmä otin kolme rokotusta, jotka lisäsivät borrelioosin oireita, ja sain koronan kuukausi sitten. Se oli hiukan normaalia kovempi flunssa, joka oli ohi muutamissa päivissä.
Kirjassa oli kuitenkin viittaus nykytieteeseen, joka on pseudotiedettä. Kirjan mukaan nykytiede perustuu huolimattomuuteen, virheisiin, ohjattuihin johtopäätöksiin ja jopa huijaukseen. Joillakin alueilla 85% tutkimuksista johtaa harhatietoon. Viitataan tutkimukseen, jossa biolääketieteen tutkimuksista 80% osoittautuu virheellisiksi. Ei ole siten ihme, että sähköpostissa tullut tieto viime vuoden väitöskirjasta voi esittää aivan virheellistä tietoa. Siihen viittaa jo se, että kustoksena on vanha professori, joka ei tietenkään voi myöntää, että mikään olisi 40 vuodessa muuttunut.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ti Loka 04, 2022 13:32

Hei unbiased !

Tuo elektolyyttijauhe todellakin toimii, käytössä joka päivä. Minulla ei ole flimmeriä mutta syke on alhainen ja välillä tuntuu että jää lyönti väliin.

Ja tuo väitöskirja. Se on todellakin yksipuolinen, mukana on monta tutkijaa/lääkäriä jotka ovat vuosikausia pyrkineet vähättelemään Lymen taudin vakavuutta.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Ti Loka 04, 2022 20:14

Hei Jatta
Kiva kun vastasit. Tulin takaisin sivuille, kun tuosta väitöskirjasta tuli mieleen, että se voi mitenkään olla tosiasiaa. Väite, että paranevat yhtä hyvin, on jo mieletöntä tiedettä. Paranevatko täysin tai miten hyvin? Jos molemmilla hoidoilla on sivuvaikutuksia, ovatko nekin yhtä hyviä tai huonoja?
TYKSillä on tietty WHO ja oma käsitys borrelioosista, joka tietenkin vaikuttaa väitöskirjan sanomaan. Voisi ehkä sanoa myös, että paranevat yhtä huonosti.
Luultavasti paraneminen tutkimuksessa oli 100%. Ainakin minulle sanottiin, että nyt se on ohi, mutta oireita voi olla vuoden verran ja kehotettiin hoitamaan oireita kortisonilla. Voi myös olla TYKSin käsitys, että minulla oli joskus ollut borrelioosi, mutta ei ollut enää ja vaivat olivat polymyalgiaa. Sen käsityksen sai diagnoosista.
Nuori ihminen, jolla immuniteetti on vielä terävä, voi hyvinkin olla oireeton tai parantua oireettomaksi. Mutta kymmenien vuosien jälkeen kärsivät ikävistä oireista, joita terveydenhoito ei liitä borrelioosiin, vaan nepä ovat monista vuosista johtuvia hermosto-oireta.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ke Loka 05, 2022 16:06

Ju, tuossa väitöskirjassa pisti heti silmääni se, että tutkimuksen aikana tutkitut potilaat vaihtuivat joka vuosi. Eli siis heidän seurantansa oli kovin lyhyt. Olemmehan tietoisia että hoidon jälkeen voi olla yli vuodenkin oireetonta aikaa.

Toinen asia, väitöskirjan lopussa olevassa linkkiluettelossa on monia IDSA lääkäreitä.

Olen hissun kissun lukenut tuota väitöskirjaa kokonaisuudessaan eikä minulle ole vielä siitä selvinnyt olisiko Doximycin kuuri yhtä pitkä / pitempi kun Kefriakson kuuri.

maakku
Viestit:4
Liittynyt:Pe Helmi 19, 2016 20:32

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja maakku » Ti Helmi 21, 2023 16:26

Hei,

Osuin kertomukseesi googlettaessani Cryptolepistä ja löysin sieltä paljon omia oireitani, joka nyt tilanteessani oli hyväksi ja loi uskoa, että jotain apua vielä saattaisi löytyä ainakin väliaikaisesti.

Lääkäreitä en voi käyttää, koska olen herkistynyt niin monille asioille ja luultavasti saanut jo äidinmaidossa borrelian, joka pysyi piilossa minullakin vuosikymmeniä tai ehkä oireili kurkkukipuina ja ajoittaisina vapinoina, joista aina selvisin ja pystyin tekemään täyden työuran.
Erilaiset yrttitipat ovat olleet käytössä ajoittain , mutta vaikutuksista en osaa sanoa. paitsi, että ehkä covid ei iskenyt tappavasti marraskuussa Thyme
yrttitippojen avulla. Rokotuksia en ole voinut ottaa autoimmuunireaktioiden vuoksi vuosiin.

Parhaan avun olen saanut homeopatiasta, mutta niitäkin on toistettava viikottain nykyään. Epstein-barre, herpes, colocynthisö belladonna ym. Colocynthis auttaa varpaiden kouristuksiin hekellisesti.

Nyt suurimpana ongelmana ovat verenpaine ja varpaat ja niskaongelmat. Samoin kuin sinulla, tuntuu, että jos saa virus ja- bakteerikuormaa pienennettyä, niin oireetkin vähenevät joksikin aikaa.
Johtuisikohan nuo varpaiden iho-ongelmat ja kouristukset herpeksestä ?

Kyllä vertaiskertomukset meidän sairauksissa ovat niitä parhaita toivontuojia.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ti Helmi 21, 2023 18:18

Hei maakku !

Näin on, vertaistuen kautta saamme vinkkejä joita voimme kokeilla. Tämä meidän taudin paraneminen tuntuu olevan kiven takana. Ja suomessa ei ole edes riittävästi halua parantaa meitä kroonisesta taudin muodosta kärsiviä. On todella vaikea uskoa että hoidosta vastuussa olevat päättäjät eivät ota huomioon muualla maailmassa tehtyjä tutkimuksia ja hyväksi todettuja hoitoja.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Pe Elo 04, 2023 11:37

Hiukan jatkoa tähän pitkästä aikaa.
1/2023 Kuuloni on heikentynyt ja se on hyvin omituinen. Kuulokkeita ei edes Phonakin asiantuntija osannut ohjelmoida oikealla tavalla, joten ei niistä juuri ole hyötyä. Kuuloni on miltei olematon taajuuksilla 440-1700 HZ, mutta kuulen hyvin taajuuksia 2000-2600 hz. Olen tätä testannut pianolla. Kun lyö heikon alueen kosketinta A(880Hz) lujasti, kuulee äänen, mutta se on korkea, eli kuulee 880 Hz:n äänen harmonisia yliääniä. Kuulon testaaminen on siten hyvin vaikeaa ja kuulokkeiden vahvistuksen säätäminen vielä vaikeampaa. Yleensä vahvistetaan korkeita ääniä. Minulla tämä aiheuttaa puheeseen säröä, koska kuulen joitakin korkeita ääniä hyvin, ja tämä aiheuttaa puheen muuttumisen ei-kuultavaksi tai ei-ymmärrettäväksi räsähtelyksi.
Talvella Espanjassa tärykalvo meni puhki ja sain lääkäriltä poikkeuksellista antibioottia (30x Amoxicilina 500 mg/Acido clavulanico Sandoz125mg 8 tunnin välein, maksoi 3,63€), mikä taitaa olla Suomessa kiellettyä. Oloni parani aivan poikkeuksellisella tavalla ja korvakin parani. Tässä vaiheessa Cryptolepislääkitykseni oli loppunut.
7/2023 Oloni oli jälleen heikentynyt. Ei kuitenkaan kovin pahaksi, mutta oli tasapaino ja muistihäiriöitä ja väsytti. Jaloissa oli jalkasilsaa ja kynsisientä jossain määrin. Söin kyllä Cats Claw kapseleita 3 päivässä, mutta ei sanottavaa hyötyä.
Tilasin Puolasta 200 g Cryptolepisjuuria ja tein uutta liuosta. (60% Koskenkorva lienee yhtä hyvää. Luin myös ohjeesta, että liuottimeen on syytä laittaa 5% vahvaa etikkaa.) Nyt tämä lääkitys on käynnissä 2 ml uutetta 2-3 kertaa päivässä. Olo on selvästi kohoamassa.
En ole varma onko vanha Borre herännyt henkiin vai sainko alkukesästä uuden tartunnan. Jalassa oli nymfi lihonut ennen kuin poistin sen. Puremiskohta punoitti viikon verran, mutta mitään Erythema Migransia ei tullut. Silti siitä on voinut saada uuden tartunnan. Varmaa tietoa ei ole, muuta kuin jälleen oli alkanut lieviä Borrelioosioireita.
Ole tehnyt "tutkimuksia", jossa ratkon shakkitentäviä (Chess Pro Tactics) joka aamu ja panen selvitysajan muistiin. Näyttää todetulta, kun käytän Cryptolepis uutetta oireiden palattua, myös shakkitehtävät ratkeavat 3-5 minuutissa. Oireiden aikana ratkeamiseen saattaa kulua 15-20 minuuttia. Myös paineen tunto korvien alueella katoaa, virkistyy ja tasapaino paranee. Lihasten kunto kohenee harjoitellessa. Tosin jotenkin myös säätilat vaikuttavat tilanteissa.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Pe Elo 04, 2023 17:30

" Minulla tämä aiheuttaa puheeseen säröä, koska kuulen joitakin korkeita ääniä hyvin, ja tämä aiheuttaa puheen muuttumisen ei-kuultavaksi tai ei-ymmärrettäväksi räsähtelyksi. "

Minulla sama ongelma. Esim. radiota kuunnellessa osa puheesta jää täysin ymmärtämättä. Korkeat äänet sekä musiikissa että puheessa aiheuttavat joskus aivan kivun omaista tunnetta.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Ke Syys 20, 2023 15:36

Olen taas ollut todella kivuliaassa tilassa, mutta pieni kommentti ensin borrelioosista ja kuulovioista. Tapasin yhden sotilaseläkeläisen, jolla oli myös kuulovikaa. Hän oli mennyt Tilkan sotilassairaalaan ja kuulolääkäri oli heti kysynyt, onko punkki purrut. Kun vastauksena oli, kyllä on, lääkäri oli sanonut, siinä se syy on kuulovaurioon. Sehän on selvää, luonnossa harjoituksissa sotilailla on paljon mahdollisuuksia saada punkki ja borrelioosi tai joku muu vielä piilossa oleva punkin levittämä tauti.

Omista kivuista. Sain hammassärkyä etuhampaaseen, joka seuraavana päivänä vaikuttikin takahampaassa. Särky paheni ja samalla alkoi olla järisyttävää puremiskipua ja kurkussa kipua. Tilanne paheni edelleen ja leukaan tuli vasemmalla puolelle äkillisiä viiltäviä voimakkaita kipuja, että kivun alkaessa koko kroppa värähti. Vasemman puolen pää tuntui paksulta kuin painetta sisällä. En kestänyt ja menin Soten lääkärin vastaanotolle, jonne pääsinkin nopeasti. Lääkäri saattoi olla nuori kandi, mutta uskoi minua paremmin kuin moni ammattilainen eikä tyrkyttänyt omiaan. Mulla oli pieni sentin punertava näppylä nivusessa, kun kuukausi sitten punkki sai siinä vähän lihoakin. Vaadin tiukasti hoitoa ja sain Orionin amoksisilliinia 60x500mg kolmesti päivässä. Hain heti ja aloitin. Kun kivut katosivat vai osittain parissa päivässä, otin sitten itse tekemääni Cryptolepis uutetta 5ml kolmesti päivässä. Parin päivän päästä, kaikki kivut olivat poissa.

Taas sattui sydämen toiminnassa pientä häiriötä. Ole kuvitellut, että Cryptolepis aiheuttaa tällaisia sivuoireita. Mutta ole huomannut myös, kun lääkettä ottaa saattavat lihaskivut aluksi pahentua, mutta katoavat päivän parin jälkeen. Saattaa olla, että borrelioosi spirokeetat ärsyyntyvät ja lähtevät liikkeelle aiheuttaen oireitten pahenemista ennen kuolemaansa, johon kivut loppuvat. Borrelioosi bakteeria voi pitää myös loisena, koska se ruuvikierteisenä pääsee etenemää ja peruuttamaan. Sen aiheuttamat kivut voivatkin olla mekaanisia, kun se tunkeutuu hermoon, eikä se eritä pahoja solumyrkkyjä. Siinä voi olla taudin piirre, pahoja kipuja ja sekavia oireita, joihin ei kuole paitsi, jos vaikutus kohdistuu sydänhermoihin.

Amoksisilliinista (Amorion) vielä Orionin ohje Lymen tautiin, leviävä punoitus enintään 4 g ja myöhäisvaiheessa taudin levitessä kehoon enintään 6 g päivässä. Minulle määrättiin tästä ¼ 1,5g, joka ei ilmeisesti tehoa. Orionin ohje on sama 6g, jota olen nähnyt Espanjassa suositeltavan.

Lääkäri teki kuitenkin lähetteen Tyksiin, josta sain tänään kirjeen, jossa kuvataan hoitoa 2020, potilas sai kattavan borrelioosihoidon. Hoitoon kuului doksisykliini-hoito 100mgx2 neljäksi viikoksi. Nyt suositellaan, että katsotaan borrelioosivasta-aineet, jos ne ovat kohonneet, jatkoselvittelyt ovat aiheellisia muutoin ei ole aihetta disseminoitunutta borrelioosia. Aiheesta on keskusteltu myös prof. Oksin kanssa.

Muistan, että 2020 sain vielä selvää hoitajien puheesta. Nyt sitä en enää saa. Oman tutkimukseni mukaan en kuule ollenkaan ääniä 80-1800 herzin alueella. Kuulotutkimus väittää etten kuule korkeita ääniä. Kuulen niitä kyllä, mutta niiden kuulo on heikentynyt jo 20 vuotta sitten. Phonak-kuulokojeet eivät ole toimineet 5 vuoden yrittelyjen jälkeenkään.

TYKS ja THL ei hyväksy käsitettä krooninen borrelioosi kuten ei myös Wikipedia ”Chronic Lyme disease is the name used by some people with non-specific symptoms, such as fatigue, muscle pain, and cognitive dysfunction to refer to their condition, even if there is no evidence that they had Lyme disease.”

Mutta kipeitä työkyvyttömiä ihmisiä on Suomessa suuri joukko. Olisiko sittenkin niin, että näitä on nuorena punkki purrut ja siinä syy. 1950 luvulla muistan, kun lapsesta poistettiin lihava punkki voilla hieromalla. TV:ssa jotakin kivuliasta naista haastateltiin ja hän nukkui koirien kanssa, joten punkki on varmasti mukana tapahtumassa.

Jatta1001
Viestit:858
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » To Syys 21, 2023 10:26

Borrelioosi voi todellakin vaikuttaa kuuloon ja aiheuttaa myös kipuja korvissa, esim. korvanlehdetkin voivat olla kipeät. Sotilaisiin on kiinnitetty huomiota, mutta en ole saanut tietooni että näin tapahtuisi Suomessa. Aikoinaan Suomessakin lääkärit tunnistivat paremmin oireita mutta he ovat jo siirtyneet eläkkeelle tai hoitavat virkaansa" autuaimmilla laitumilla".


Hampaissa ja leukaluissa esiintyy juurikin mainitsemisiasi oireita, myös kurkussa. Minulla on vuosikausia ollut kurkussa pistävä kipu joka alkaa aivan yllättäen ja aiheuttaa kipua myös silmän seudulla. Hampaat ovat heiluneet sidekudosten tuhouduttua ja osa on irronnut aivan yllättäen. Leukanivelet ovat myös kärsineet pitkäaikaisesta tulehduksesta.

On aivan yleistä, että kun borrelia bakteereita hävitetään hoidoilla oireet ensin voimistuvat. Herxheimer ilmiö. Olen lukenut että kun bakteerit kuolevat niissä olevat proteiinit jäävät elimistöön ja nehän ovat ihmiselle vieraita. On testejä joilla tämä voidaan todeta, pintaproteiinit VlsE ja OspMix.

Lääkityksen voimakkuudesta ja hoidon keston pituudesta käydään vilkasta keskustelua eri puolilla maailmaa. Nykyistä käypähoitosuositusta pidetään riittämättömänä.

Hyvä jos katsovat borrelioosin vasta-aineet. Tosin juurikin Oksi sanoo että vasta-aineet voivat näkyä vuosiakin "onnistuneen hoidon jälkeen".

Sama ongelma, toisten puheesta on vaikea saada selvää. Varsinkin naisten nopeasta puheesta, aivot eivät ylsinkertaisesti ota vastaan.

Syy että TYKS, muutkin sairaalat, eivät hyväksy käsitettä krooninen borrelioosi johtuu siitä että Suomessa seurataan IDSA infektiolääkärijärjestön linjaa joka ei myönnä kroonista borrelioosia.

Kyllä vain, Suomessa on varmaankin lukemattomia kroonista borrelioosia sairastavia ihmisiä, mutta tilastot puuttuvat.

unbiased
Viestit:44
Liittynyt:Pe Tammi 29, 2021 14:39

Re: Lymen tautitapaus 2020

Viesti Kirjoittaja unbiased » Pe Syys 22, 2023 22:13

Professori Oksi teki muistaakseni 1980 luvulla väitöskirjan borrelioosista, Clinical, immunologic and laboratory diagnostic aspects of lyme borreliosis in Finland. Lymen tauti keksittiinn 1975, joten väitöskirja tutki aivan uutta asiaa.
Sen mitä olen havainnut tiedemiehistä useimmilla yleensä tieto on pysyvää eikä sitä hevin muuteta harvoin poikkeuksin. Siksipä kai biolääketieen tutkimuksissa 85 % sisältää virheitä, huolimattomuutta, tavoitteellisuutta ja jopa huijausta. (John P. Ionnidis PLOS Medicine 2 (elokuu 2005) Why Most Published Findings Are False.)

Vastaa Viestiin