Borrelioosia sairastavien elimistöstä on löydetty useita eri bakteereja, viruksia ja sieniä joita he ovat voineet saada esim. punkinpureman välityksellä. Erilaisista mikrobihoidoista huolimatta monilla oireet kroonistuvat. Tutkijat ovatkin miettineet voisivatko syynä olla jotkin muut kuin edellämainitut taudinaiheuttajat. Borreliabakteerin löytäjä W. Burgdorfer löysi punkeista myös mikrofilaria-matoja (lisätietoa madoista esim. sivulta http://therapiafennica.fi/wiki/index.ph ... -infektiot ). Se saattaa osaltaan selittää sen miksi perinteiset antibioottihoidot eivät välttämättä tehoa.
Novel Filarial Nematode Infection in Ixodus scapularis Ticks Collected from Southern Connecticut
Pabbati Namrata M.S., Madari Shilpa B.S., Reddy Raghvendar B.S., Kaur Navroop M.S., Datar Aka B.S., Patel Seema B.S., Luecke David B.S., Bien-Aim H. Lubraine B.S., Mpoy Cedric B.S., Rossi Michael Ph.D., Sapi Eva Ph.D.
Lyme and Tick-borne Diseases Research Group, Department of Biology and Environmental Sciences, University of New Haven, West Haven, CT 06516 USA.
Tick-borne co-infections in Lyme disease patients are of mounting concern because they have been found to increase the severity and duration of acute illness. In the last decade, there were a numbers of efforts to identify potential co-infection in Lyme disease patients, with the goal of providing a rational for more specific treatments. Most investigators focused on identifying novel tick- borne bacteria, viruses and fungal infection other than B. burgdoferi in ticks or in patients with a tick bite history.
Despite all these efforts, there were no improvements in some patients with tick bite history even after they introduced novel treatment protocols. This observation raises an important question as to whether species other than bacteria, virus or fungus could responsible for these chronic problems. Dr. Willy Burgdorfer found 30 microfilarial worms (species was not identified) in one adult Ixodis dammini tick in Shelter Island NY in mid 80s. Based on this single study, we hypothesized that the Ixodes scapularis (deer tick) is a potential vector for filarial parasites and to prove that hypotheses we used cell and molecular biology techniques such as polymerase chain reaction, directs sequencing and in situ hybridization methods.
First, we amplified filarial nematode specific sequences using different filarial nematode genus specific primers such as FL1, FL2, 12s rRNA, ITS (internal transcribed sequences). These PCR results showed four sequences showing high identity with filarial nematode sequences. From these sequences, Onchocerca species showed the closest nucleotide similarity, therefore Onchocerca species-specific primers were used such as OVMSP2 (O. volvulus major sperm protein), NADH (nicotinamide adenine dinucleotide dehydrogenase) and 16s rRNA to confirm the exact species. Other techniques such as direct staining of paraffin sections of tick samples and nematode specific in-situ hybridization methods are also utilized to further support the presence of live filarial worms in deer ticks and revealed that larval filarial nematode indeed harbor the gut tissue of deer ticks.
The significance to this co-infection is that if it is in fact tick-borne and transmittable to humans, it could explain why extensive antibiotic treatment for patients with a tick-bite history could fail. The result from these studies could provide a novel therapeutic target for our physicians to explore for those chronically ill patients with tick bite history.
Matoinfektiot
http://therapiafennica.fi/wiki/index.ph ... -infektiot
Suoliston matoinfektiot
Suoliston matoinfektioiden epidemiologia
Suolistomatoja on vähintään viidenneksellä maailman väestöstä. Kehitysmaissa on yleistä, että ihmisillä on samanaikaisesti useita eri matoja. Suoliston matoinfektiot eivät sinänsä aiheuta yleensä merkittävää kuolleisuutta. Liittyneenä aliravitsemukseen ja muihin tauteihin ne kuitenkin heikentävät potilaiden yleiskuntoa, edistävät muiden tautien kehittymistä ja aiheuttavat työkyvyttömyyttä ja taloudellisia menetyksiä. Suurin osa meillä todetuista suoliston matoinfektioista on matkailijoiden ja maahanmuuttajien mukana Suomeen tulleita, mutta osa voi periaatteessa tarttua täällä eteenpäin ja kihomatoa, suolinkaista ja leveää heisimatoa meillä esiintyy kotoperäisinä.
Huono hygienia on pääasiallinen syy suolistoparasiittien leviämiseen ja ne ovatkin nykyisin pääasiassa tropiikin ja subtropiikin kehitysmaiden infektioita. Ehkäisyssä keskeistä on puhdas juomavesi ja käymälähygienia.
Suoliston matoinfektioiden etiologia ja patogeneesi
Madot eivät yleensä tartu suoraan ihmisestä toiseen (poikkeuksena kihomato, Strongyloides stercoralis, Taenia solium ja Hymenolepis nana), vaan tarvitsevat välivaiheen joko maaperässä tai yhdessä tai useammassa väli-isännässä, eivätkä ne lisäänny ihmiselimistössä (poikkeuksena Strongyloides). Suoliston matoinfektioissa tartunta saadaan yleensä uloste-suu-suoli-reittiä, useimmiten ruuan tai juoman välityksellä. Koukkumato- ja Strongyloidestartunta saadaan toukan lävistäessä ihon. Yleensä tartunta saadaan vasta pitkän endeemisellä alueella oleskelun jälkeen. Matojen kiertokulku ihmiselimistössä on monivaiheinen ja siihen voi liittyä eosinofilia etenkin kudosinvasiivisilla madoilla (esimerkiksi skistosomiaasi) ja sukkulamadoilla vaellusvaiheessa, johon voi liittyä keuhko-oireita (esimerkiksi Ascaris lumbricoides, koukkumadot, Strongyloides). Oireita kehittyy vasta, kun matoja on runsaasti ja useimmiten matoinfektiot ovatkin oireettomia tai lieväoireisia kroonisia infektioita. Ihmisen suolistoparasiitteina olevat madot kuuluvat sukkulamatoihin (Nematoda), imumatoihin (Trematoda) tai dotheisimatoihin (Cestoda).
Diagnostiikka
Suoliston parasiittitautien diagnostiikka perustuu parasiitin osoittamiseen potilasnäytteestä. Ulosteen formaliininäyte eli ulosteen parasiitit on perustutkimus epäiltäessä suoliston parasiitti-infektiota. Näytteestä etsitään sekä alkueläinten kystia että matojen munia ja toukkia. Suositeltavaa on ottaa 2-3 näytettä eri päivinä, mieluiten parin päivän välein, koska madonmunien ja erityisesti alkueläinten kystien erittyminen on jaksottaista.
Ulosteen parasiittitutkimus on syytä kontrolloida hoidon jälkeen. Suositeltavaa on ottaa 2-3 näytettä kolmen viikon, heisimatotaudissa kolmen kuukauden kuluttua hoidosta.
Matolääkkeet
Matotautien hoitoon käytettävistä lääkkeistä Suomessa on rekisteröity vain pyrviini ja niklosamidi. Mebendatsolia (Vermox® tabl 100 mg) ei ole rekisteröity Suomessa, mutta sille on määräaikainen erityislupa eli määräämiseen riittää tavallinen resepti. Muita matolääkkeitä määrättäessä täytyy hakea Lääkelaitoksen erityislupa.
Matoinfektioiden kliininen kuva ja hoito
Sukkulamatoinfektiot
Kihomatoinfektio eli Enterobiaasi
Kihomato eli Enterobius vermicularis on levinnyt laajalle myös kehittyneisiin maihin. Tartunta on lapsilla meilläkin melko yleinen, jopa 5 %:lla helsinkiläisistä päiväkotilapsista on löydetty kihomatoa. Kihomato on 3-13 mm pitkä, vaalea ja sukkulamainen. Se tarttuu suoraan ihmisestä toiseen ja tartunta leviää helposti paikoissa, joissa ihmiset ovat läheisessä kanssakäymisessä toistensa kanssa kuten perhepiirissä ja päiväkodeissa. Munat joutuvat suuhun joko suoraan käsistä, vuodevaatteiden kautta tai pölyn mukana. Kynsien alla ja sormenpäissä munat kulkeutuvat suoraan peräaukosta suuhun ja voivat ylläpitää tartuntaa samassa henkilössä. Umpisuolen alueella asuvat madot elävät noin kaksi kuukautta. Naarasmadot vaeltavat yöllä peräaukon luo ja munivat sinne suuren määrän munia. Matojen eritteet ja munat aiheuttavat kutinaa, joka on pahimmillaan yöaikaan. Vaikka kihomato on kiusallinen ja aiheuttaa usein huolta perhepiirissä, se on yleensä vaaraton. Vain harvoin madot kulkeutuvat tyttöjen vaginaan tai virtsateihin.
Kihomadon munia löytyy vain harvoin ulostenäytteestä. Paremmin ne saadaan esiin ottamalla näyte peräaukon seudusta kostealla pumpulipuikolla. Näyte on otettava aamulla ennen pesua ja ulostamista. Keittosuolapumpulitikulla tai rasvapumpulitikulla (vaseliinilla ja parafiinilla päällystetty pumpulitikku) hangataan peräaukkoa ja sen ympäristöä ja tikku lähetetään laboratorioon kuivassa putkessa.
Toinen tapa ottaa näyte on peräaukon seudun painelu kirkkaalla teipillä spaattelia apuna käyttäen. Mikäli matoja näkyy peräaukon seudussa tai ulosteessa, ne voidaan lähettää laboratorioon näytteeksi purkissa, jossa on vettä kuivumisen ehkäisemiseksi.
Hoitona on pyrviini tai jonkin verran tehokkaampi mebendatsoli 100 mg kerta-annoksena. Alle vuoden ikäisille riittää 50 mg. Hoito uusitaan kahden viikon kuluttua. Hoito on syytä antaa samanaikaisesti koko perheelle, myös oireettomille. Vuodevaatteet, yö- ja alusvaatteet on syytä vaihtaa hoidon yhteydessä ja leikata lasten kynnet lyhyiksi. Mikäli perheen kihomato-ongelma pitkittyy, syynä ei yleensä ole lääkkeen huono teho vaan esimerkiksi päivähoitopaikasta saatu uusi tartunta.
Suolinkaisinfektio eli Askariaas
Suolinkaista eli Ascaris lumbricoidesta esiintyy kaikkialla maapallolla, eniten tropiikissa, mutta myös Suomessa. Se on ihmiskunnan yleisin matotauti, tartunnan saaneita arvioidaan olevan ainakin miljardi. Mato on 15-35 cm pitkä, 2-6 mm paksu, päistään suippo ja väriltään vaalea, usein hieman punertava. Tartunta saadaan, kun niellään maaperässä 2-3 viikkoa kehittyneitä munia esimerkiksi salaatin mukana. Munien tuotanto alkaa noin 2-3 kk:n kuluttua tartunnasta.
Vaellusvaiheessa noin viikon sisällä tartunnasta voi ilmaantua pneumoniitti, josta aiheutuu kuumetta, yskää, astmaoireita, keuhkoinfiltraatteja ja eosinofiliaa. Suolessa elävät madot aiheuttavat harvoin oireita. Lapsilla suuret matomäärät voivat aiheuttaa vatsakipuja, pahoinvointia, ravinnon imeytymishäiriöitä ja jopa suolen tukkeutumisen. Sappi- tai haimateihin joutuneet madot voivat aiheuttaa komplikaatioita, esimerkiksi sappitietukoksen. Eosinofilia ja IgE-tason nousu ovat tavallisia.
Diagnoosi perustuu munien löytämiseen ulosteen parasiittinäytteestä. Joskus nähdään peräaukosta poistunut täysikasvuinen mato, joka voidaan tarvittaessa lähettää laboratorioon tunnistusta varten.
Johtuen suolinkaisen taipumuksesta vaeltaa sopimattomiin paikkoihin olisi askariaasi hoidettava ennen vatsan alueen leikkauksia. Mikäli potilaalla on erilaisia matoja, tulisi suolinkainen hoitaa ensin. Hoitona on mebendatsoli 100 mg x 2 kolmen vrk ajan. Suoli- ja sappitieobstruktiossa ja raskauden aikana hoitona on piperatsiini.
Trikuriaasi
Trichuris trichiura eli piiskamato on noin 30 mm:n pituinen sukkulamato, jota tavataan tropiikin ohella laajalti lauhkeallakin vyöhykkeellä. Tartunta saadaan ravinnon tai veden mukana. Täysikasvuiset madot elävät paksusuolessa. Tartunta on yleensä oireeton, mutta jos matoja on runsaasti, voi etenkin lapsilla esiintyä vatsavaivoja, anemiaa, laihtumista ja peräsuolen esiinluiskahduksia. Diagnoosi perustuu munien löytämiseen ulosteen parasiittinäytteestä. Hoitona on mebendatsoli 100 mg x 2 kolmen vrk ajan.
Koukkumatoinfektio eli Ankylostomiaasi
Koukkumatoinfektio on trooppisten ja subtrooppisten maiden tavallisin matotauti, sitä esiintyy myös Etelä-Euroopassa. Ihmisen koukkumatoja on kaksi: Ancylostoma duodenale ja Necator americanus. Munan jouduttua ulosteen mukana kosteaan, lämpimään maahan siitä kuoriutuu toukka. Toukka tunkeutuu ehjän ihon läpi, yleensä varpaiden välistä, jonka jälkeen kiertokulun alkuvaihe ja sen oireet ovat samanlaiset kuin suolinkaisella. Toukka kehittyy aikuiseksi 4-7 viikon kuluessa ja kiinnittyy ohutsuolen alkupään limakalvoon, jossa se imee ravinnokseen verta.
Suurin osa madoista kuolee parissa vuodessa, mutta ne voivat elää suolessa jopa kymmenen vuotta.
Koukkumadot voivat aiheuttaa pohjukaissuolihaavaa muistuttavia polttavia ylämahakipuja ja ajoittaista ripulia. Tärkein seuraus on anemia, joka yleensä syntyy, jos matoja on satoja.
Diagnoosi perustuu madon munien osoittamiseen ulosteen parasiittinäytteestä. Potilaalla on usein eosinofiliaa.
Hoitona käytetään mebendatsolia 100 mg x 2 kolmen vrk ajan.
Strongyloidiaasi
Strongyloides stercoralis on parin millimetrin mittainen sukkulamato. Se on laajalle levinnyt tropiikissa ja subtropiikissa ja sitä esiintyy myös Etelä-Euroopassa. Sen pääasiallinen tartuntatapa ja elämänkierto ovat samanlaisia kuin koukkumadoilla. Strongyloideksen munasta kuoriutuu kuitenkin toukka jo suoliston alueella, ja joskus tartunta voi tapahtua suoraan ihmisestä toiseen tai myös uudelleen samassa henkilössä (autoinfektio). Mato elää ohutsuolen yläosien limakalvossa. Matopopulaation ikä voi olla kymmeniä vuosia.
Noin kolmasosa strongyloidiaasipotilaista on oireettomia. Suolistovaiheen oireina voi olla ylämahakipu, limainen ripuli, oksentelu, imeytymishäiriöt, valkuaisen menetys suoleen ja laihtuminen. Voimakas eosinofilia on tyypillistä. Strongyloidiaasiin voi liittyä peräaukon seudun ihottuma tai yleistynyt urtikaria. Immuunipuutteisella potilaalla voi kehittyä sisäelinten massiivinen toukkainvaasio, jota seuraava hyperinfektio voi olla hengenvaarallinen.
Diagnoosi perustuu Strongyloidestoukan löytämiseen ulosteen parasiittinäytteestä. Tässä voidaan käyttää apuna rikastusmenetelmiä ja viljelyä.
Strongyloidiaasi on hoidettava aina, varsinkin immunosuppressiivistä hoitoa aloitettaessa. Hoitona käytetään ivermektiiniä 200 µg/kg x 1 kahden vuorokauden ajan tai albendatsolia 400 mg x 2 kolmen vuorokauden ajan. Hyperinfektiossa käytetään tiabendatsolia 2-3 viikon ajan. Diagnostiikan ja hoidon suhteen on syytä konsultoida oman yliopistosairaalan infektiolääkäriä tai HYKS Auroran sairaalan infektiopoliklinikkaa.
Imumatoinfektiot
Sappiteissä eläviä imumatoja ovat Clonorchis sinensis, Opistorchis felineus ja Opistorchis viverrini, joita esiintyy pääasiassa Aasiassa ja Fasciola hepatica eli lampaan maksamato, jota esiintyy kaikkialla lampaankasvatusalueilla, myös Euroopassa. Diagnoosi perustuu munien löytämiseen ulosteesta tai sappinesteestä. Suoliston imumatoja Fasciolopsis buskia ja Heterophyes heterophyesiä esiintyy pääasiassa Kaukoidässä ja Lähi-Idässä. Diagnoosi perustuu munien tai ensiksi mainitulla aikuisten matojen löytämiseen ulosteesta. Nämä infektiot ovat Suomessa erittäin harvinaisia. Diagnostiikasta ja hoidosta on syytä konsultoida oman yliopistosairaalan infektiolääkäriä tai HYKS Auroran sairaalan infektiopoliklinikkaa.
Heisimatoinfektiot
Leveä heisimato eli lapamato (Diphyllobothrium latum)
Lapamatoa on tavattu runsaasti Suomessa ja maissa, joissa syödään raakaa kalaa, Itä-Suomessa sitä on edelleen 1-4 %:lla väestöstä. Lapamadon pituus on 3-6 metriä, leveys 1-2 cm. Ihminen saa tartunnan syödessään raakaa tai huonosti kypsennettyä makean veden kalaa (hauki, lahna, ahven, made).
Lapamato kilpailee isäntänsä kanssa suolistoon tulevasta B12-vitamiinista ja voi aiheuttaa pernisioosin anemian.
Diagnoosi perustuu munien löytämiseen ulosteen parasiittinäytteestä, madon jaokkeita löytyy ulosteesta harvemmin. Hoitona on niklosamidi 2 g kerta-annoksena (lapsille yli 35 kg 1,5 g, 11-35 kg 1,0 g) tai pratsikvanteli 10 mg/kg kerta-annoksena. Ulostuslääke voi olla tarpeen madon ulostulon varmistamiseksi. Matokuuri on onnistunut, jos ulosteesta löytyy madon pää eli scolex. Munien erityksen loppuminen on syytä tarkistaa ulostenäytteillä 3 kuukauden kuluttua.
Kapea heisimato
Taenia saginataa (väkäsetön eli naudan kapea heisimato) esiintyy kaikkialla maailmassa, Taenia soliumia (väkäsellinen eli sian kapea heisimato) alueilla, joilla sianlihaa syödään runsaasti. Molemmat ovat Suomessa harvinaisia. Ihminen saa tartunnan syömällä huonosti kypsennettyä lihaa. Kotimainen liha on taeniankin suhteen tarkastettua. T. saginata on noin 5 metrin ja T. solium noin 3 metrin mittainen Useimmiten infektio on oireeton. Diagnoosi perustuu madon munien tai jaokkeiden löytymiseen ulosteen parasiittinäytteestä tai kihomatonäytteestä. T. saginatan hoito on niklosamidi tai pratsikvanteli kuten lapamadon hoidossa. T. solium hoidetaan pratsikvantelilla.
Jos T. soliumin munia joutuu ihmisen ruuansulatuskanavaan, elimistöön, tavallisimmin keskushermostoon, voi muodostua systiserkuksia, madon scolexin sisältäviä nesterakkuloita, ja seurauksena on systiserkoosi.
Hymenolepiaasi
Hymenolepis nanaa (kääpiöheisimato) esiintyy erityisesti lapsilla lämpimissä maissa. Mato on 15-40 mm pitkä. Tartunta saadaan suoraan munilla kontaminoituneesta ravinnosta. Tartunta suoraan ihmisestä toiseen sekä autoinfektio ovat mahdollisia. Jos matoja on runsaasti, ne voivat aiheuttaa lieviä mahavaivoja. Diagnoosi perustuu munien löytymiseen ulosteesta. Hoitona on pratsikvanteli 25 mg/kg kerta-annoksena tai niklosamidi 7 vrk ajan.
Systeemiset matoinfektiot
Systiserkoosi
Systiserkus on Taenia soliumin (väkäsellinen eli sian kapea heisimato) toukka-aste. Tartunta saadaan siten, että T. soliumin munia joutuu ruuansulatuskanavaan joko omasta tai muiden ulosteesta. Tartunta johtaa systiserkusten muodostumiseen elimistössä. Ne aiheuttavat ensin voimakkaan tulehdusreaktion, myöhemmin paikallisen fibroosin ja kalkkeuman tyypillisimmin ihoon ja lihaksiin. Oireet riippuvat kohde-elimestä. Vakavimmat seuraukset ovat keskushermostoinfektiosta. Kohde-elimenä voi olla myös silmä tai sydän.
Systiserkoosi on endeeminen alueilla, joilla syödään paljon sianlihaa, erityisesti Meksikossa, Etelä-Amerikassa, Indonesiassa ja Etelä-Afrikassa. Oireet ilmaantuvat aikaisintaan 1 kuukauden, aivo-oireet yleensä 2-8 vuoden kuluttua tartunnasta, ja ne voivat ilmaantua jopa 30 vuoden kuluttua. Epilepsia on tavallisin keskushermosto-oire, eräillä alueilla systiserkoosi on tärkein epilepsian syy.
Systiserkoosia on syytä epäillä, jos potilaalla on epäselvä keskushermostoireisto etenkin, jos mukana on fokaalisia oireita, ja anamneesissa oleskelu endeemisellä alueella. Pään TT- ja magneettikuvauslöydökset ovat tyypillisiä.
Hoitona käytetään albendatsolia tai pratsikvantelia. Diagnostiikan ja hoidon suhteen on syytä konsultoida oman yliopistosairaalan infektiolääkäriä tai HYKS Auroran sairaalan infektiopoliklinikkaa.
Ekinokokkoosi
Echinococcus granulosus
Echinococcus granulosus on koiraeläinten heisimato. Koirien ulosteista madonmunat siirtyvät yleensä lampaisiin tai nautakarjaan ja satunnaisesti ihmiseen. Ihmisen elimistössä ekinokokkien toukat voivat tunkeutua kudoksiin, yleensä maksaan, mutta myös keuhkoihin tai aivoihin ja muodostaa ns. hydatidikystia.
Ekinokokkoosia esiintyy maailmanlaajuisesti lampaan- ja karjankasvattajamaissa. Tartunta saadaan yleensä lapsuudessa ja paksuseinäinen kysta kasvaa hitaasti vuosien kuluessa, kunnes syntyy paineoireita.
Hydatidikysta löytyy usein sattumalöydoksenä ultraääni- tai TT-tutkimuksessa. Diagnostiikan ja hoidon suhteen on syytä konsultoida oman yliopistosairaalan infektiolääkäriä tai HYKS Auroran sairaalan infektiopoliklinikkaa.
Echinococcus multilocularis
Echinococcus multilocularista esiintyy pohjoisella pallonpuoliskolla. Väli-isäntänä ovat pienet jyrsijät ja isäntänä ketut ja koirat, joiden kontaminoimista metsämarjoista tai vihanneksista ihminen saa tartunnan. Kystat ovat monilokeroisia ja kasvavat invasiivisesti. Tehokasta hoitoa ei ole.
Trikinoosi
Trichinella spiralis on lihaa syövien imettäväisten loinen. Trikiinejä on mm. sioissa, karhuissa, hevosissa ja rotissa, jotka syövät raatoja ja muita eläinjätteitä. Ihminen saa tartunnan syömällä huonosti kypsennettyä tarkastamatonta sianlihaa, makkaraa tai karhunlihaa, joka sisältää koteloituneita trikiinin toukkia. Toukat kypsyvät suolistossa aikuisiksi madoiksi, jotka synnyttävät eläviä toukkia. Toukat tunkeutuvat suoliston kautta elimistöön ja kulkeutuvat lihaksiin, missä ne koteloituvat ja säilyvät elinkykyisinä vuosia.
Trikinoosia esiintyy maailmanlaajuisesti erityisesti alueilla, joilla syödään paljon sianlihaa ja teurastustoiminta on huonosti valvottua. Suomessa tautia tavataan enää harvoin. Oireiden vaikeusaste riippuu saatujen toukkien määrästä ja useimmat tartunnat ovat oireettomia.
Alkuvaiheessa voi esiintyä lieviä ruuansulatuskanavan oireita. Noin viikko tartunnasta voi ilmaantua kuumetta, lihassärkyjä, turvotusta silmien ympärillä, muita yleisoireita ja eosinofiliaa. Myokardiitti tai enkefaliitti voi joskus aiheuttaa kuoleman. Oireet lievenevät tavallisesti kolmannella viikolla matojen asettuessa lihaksiin.
Diagnoosi perustuu anamneesiin ja kliiniseen kuvaan. Eosinofilia ilmaantuu noin 10 vrk ja vasta-ainepitoisuudet suurenevat 2-3 viikon kuluttua tartunnasta. Lihasentsyymit (CK) voivat olla koholla. Lihasbiopsialla voidaan etsiä koteloituneita toukkia. Diagnostiikan ja hoidon suhteen on syytä konsultoida oman yliopistosairaalan infektiolääkäriä tai HYKS Auroran sairaalan infektiopoliklinikkaa.
Skistosomiaasi
Skistosomiaasi on imumatotauti, jota esiintyy Afrikassa, Lähi-Idässä, Aasian kaakkois- ja itäosissa ja Keski- ja Etelä-Amerikassa. Tartunta saadaan kontaktissa makeaan veteen. Eosinofilia on tyypillistä ja skistosomalajista riippuen voi esiintyä verivirtsaisuutta ja virtsatieoireita tai veriripulia ja maksafibroosia. Diagnostiikan ja hoidon suhteen on syytä konsultoida oman yliopistosairaalan infektiolääkäriä tai HYKS Auroran sairaalaan infektiopoliklinikkaa. Skistosomiaasi on esitelty tarkemmin Matkailulääketiede-osiossa.
Filariaasit
Filariaasien etiologia ja patogeneesi
Filariat eli rihmamadot ovat imuteissä ja sidekudoksissa eläviä lankamaisia matoja, jotka aiheuttavat elimistössä tulehdusreaktioita ja eosinofiliaa. Matojen elinikä on vuosia. Ne synnyttävät eläviä mikrofilarioita, jotka hakeutuvat verenkiertoon tai ihonalaiskudokseen. Ihminen saa tartunnan filarialajista riippuen verta tai kudosnestettä imevien hyttysten, kärpästen tai mäkäröiden välityksellä. Oireiden kehittymiseen kuluu kuukausia, jopa vuosia tartunnasta.
Filariaasien kliininen kuva
Lymfaattinen filariaasi
Lymfaattista filariaasia esiintyy laajalla alueella tropiikissa ja subtropiikissa. Tartunnanlevittäjä on hyttynen. Oireita ilmaantuu yleensä vasta pitkän endeemisellä alueella oleskelun jälkeen. Ensimmäiset oireet ovat uusiutuvat kuumeiset imusuoni- ja imusolmuketulehdukset useimmiten raajoissa. Vuosien kuluessa kehittyy imuteiden tukoksesta johtuvia oireita ja pysyviä imusolmukesuurentumia. Alaraajat turpoavat, voi kehittyä hydroseele ja ilmaantua kyluriaa. Jos alaraajat, kivespussit tai häpyhuulet turpoavat muodottoman suuriksi, puhutaan elefantiaasista.
Trooppinen keuhkoeosinofilia on etenkin Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa esiintyvä filariaasin aiheuttama oireyhtymä, johon liittyy astmatyyppiset oireet, keuhkoinfiltraatit ja eosinofilia.
Onkosersiaasi eli jokisokeus
Onchocerca volvuluksen aiheuttamaa onkosersiaasia esiintyy trooppisessa Afrikassa, Väli- ja Etelä-Amerikassa ja Arabian niemimaalla. Tartunnanlevittäjä on mäkärä, joka asustaa virtaavan veden partaalla, mistä johtuu taudin nimi jokisokeus. Mato elää ihonalaiskudoksessa vuosia ja ihossa vaeltavat mikrofilariat aiheuttavat oireet. Tyypillisiä oireita ovat ihon kutina, erilaiset akuutit ja krooniset ihomuutokset, aristamattomat ihonalaiset kyhmyt ja krooniset imusolmukesuurentumat. Toukat voivat tunkeutua silmään ja aiheuttaa muutoksia sarveiskalvossa, etukammiossa ja verkkokalvossa. Tämän seurauksena voi olla näon menetys. Onkosersiaasi onkin maailmanlaajuisesti merkittävä sokeuden aiheuttaja.
Loiaasi
Loa loan endeemiset alueet ovat Länsi- ja Keski-Afrikan sademetsäalueella. Tartunnanlevittäjä on kärpänen. Mato elää vuosia ihonalaiskudoksessa, jossa se kulkee ja voi aiheuttaa äkillisiä paikallisia turvotuksia. Sen voidaan nähdä vaeltavan silmän sidekalvon poikki. Kutina ja urtikaria ovat tavallisia oireita ja eosinofilia on tyypillistä.
Filariaasien diagnoosi ja hoito
Filariaasia on syytä epäillä, jos potilaalla on anamneesissa siihen sopiva altistus ja oireet sekä eosinofilia. Lymfaattisessa filariaasissa ja loiaasissa mikrofilariat voidaan osoittaa verestä, onkosersiaasissa ihonalaiskudoksesta mikroskopoimalla. Filaria-vasta-aineet ovat yleensä positiiviset. Diagnostiikka vaatii erityismenetelmiä, minkä takia, samoin kuin hoidon suhteen, tulisi konsultoida oman yliopistosairaalan infektiolääkäriä tai HYKS Auroran sairaalan infektiopoliklinikkaa.
Linkit
http://www.cdc.gov/ncidod/dpd/default.htm USA:n Kansanterveyslaitoksen (Centers for Disease Control and Prevention, CDC) parasiittautien osaston (Division of Parasitic Diseases) ylläpitämä laaja parasiittiaiheinen sivusto.
Kirjallisuutta
Ashorn P, Lumio J, Vuento R, ym. Strongyloides stercoralis-loisen aiheuttama yleisinfektio. Duodecim 1993;109:1940.
Jokiranta S, Siikamäki H, Meri S. Parasitologinen diagnostiikka. Kirjassa: Huovinen P, Meri S, Peltola H ym, toim. Mikrobiologia ja infektiosairaudet, kirja II. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2003.
Jokiranta S, Siikamäki H, Meri S. Madot. Kirjassa: Huovinen P, Meri S, Peltola H ym, toim. Mikrobiologia ja infektiosairaudet, kirja I. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2003.
Rostila T, Salo E. Loiset - pienet mutta epämiellyttävät seuralaiset kotona ja päiväkodissa. Duodecim 2000;116:289-296.
Siikamäki H, Jokiranta S, Meri S. Alkueläimet. Kirjassa: Huovinen P, Meri S, Peltola H ym, toim Mikrobiologia ja infektiosairaudet, kirja I. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2003.
Siikamäki H, Jokiranta S, Meri S. Parasiittilääkkeet. Kirjassa: Huovinen P, Meri S, Peltola H ym, toim. Mikrobiologia ja infektiosairaudet, kirja II. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2003.
Siikamäki H, Kyrönseppä H. Suoliston parasiitti-infektiot. Duodecim 2002;118(12):1235-47
MATOINFEKTIOT
Valvojat: Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Bb