EHRLICHIOOSI/ANAPLASMOOSI IHMISELLÄ SUOMESSA

Punkin/vertaimevien hyönteisten välityksellä voi saada useita erilaisia taudinaiheuttajia elimistöönsä.

Valvojat:Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Waltari, Bb

Vastaa Viestiin
Aurinko
EHRLICHIOOSI/ANAPLASMOOSI IHMISELLÄ SUOMESSA

Viesti Kirjoittaja Aurinko » To Syys 08, 2011 19:56

Oireeni alkoivat keväällä vuoden 2005 alussa; silmien punoituksella, päänsäryllä ja niskajäykkyydellä. Tuolloin en huomannut itsessäni mitään erityistä. Olin vaan totaalisen väsynyt. Soitin terveyskeskukseen ja kerroin oireistani. He sanoivat vaan, että minulla on migreeni. (ihmettelin vaan, että eihän minulla koskaan ole ollut) En päässyt vastaanotolle.

Muutaman pvä:n kuluttua alkoi jonkinasteinen tasapainohäiriö ja pään ?ei ei? liike. Pää tavallaan nyki. Sitten minut kiidätettiin sairaalaan neurologiselle osastolle, jossa tutkimusten jälkeen todettiin tasapainohäiriön syyksi niskat. Tulin onnellisesti kotiin ja toivoin tasapainohäiriön menevän niska hieronnalla ohi. Todellisesti sitä kesti n. reilu 2 kk ennen kuin tasapainohäiriö jonkin verran helpottui. En pystynyt suoriutumaan kotiaskareista saati sitten 2 vuotiaan lapsen hoidosta. Jotenkin tuntui, etteivät tavaratkaan pysyneet käsissä. Olin todella ihmeissäni huonovointisuudesta ja yleensäkin tilanteestani.

Sitten kummakseni saunassa löysin jalasta kumman paukaman, joka oli tulehtunut. Puristin sitä ja huomasin sieltä tulevan jonkin mustan ulos. Sitten aloin kauhukseni miettimään, että olisiko punkki voinut purra. Sanoin asiasta omalle lääkärille ja hän määräsi borrelia kokeet. Niistä ei löytynyt mitään. Sitten olin fysioterapiassa ja sielläkin ne ihmettelivät, että miksi oireet vaan jatkuvat hieronnasta huolimatta. Sitten he suosittelivat neurologille menoa uudelleen. Sain lähetteen neurologille ms taudin ja muiden tautien poissulkemiseksi, minulta otettiin myös borrelian prc koe lumbaalipunktiona ja sekin oli puhdas, ei minkäänlaista tulehdusta. Kaikki arvot näyttivät verenkuvassa hyviltä sekä tutkimuksissa, joten eihän minua voi vaivata mikään lääkärit ajattelivat.

Silti minulla oli koko ajan lämpöä ja pahoinvointia. Sitten alkoi ilmestyä ihmeellistä ihottumaa käsiin ja jalkoihin, jotka ilmestyivät salaman nopeasti liittyen huonoon oloon. Aloin olla todella huolestunut. Yritin hätäpäissäni hakea apua ihotautilääkäriltä ja se sanoi vaan että, minulla on jäänyt borrelioosista ?levy päälle?, eihän minulla voi olla borreliaa, kun kokeet eivät näytä. Hän kertoi, että ihottumat viittaavat vain ohimenneen infektioon. Itse tiesin koko aika että jotain on pielessä. Yritin saada monelta lääkäriltä antibiootteja, mutta en saanut kun mitään ei löytynyt. Enemmän tuntui että he ajattelivat psyykkistä syytä kuin punkin puremaa.

Meni 4 kk ennen kuin sain antibioottia. Oma lääkäri, kyllä tutki erilaisia sairauksia poissulkien, mutta näin pitkään meni ennen kuin ehrlichioosi nykyiseltä nimeltään anaplasmoosi löytyi. Titteri oli tuolloin 128 eli selvä kontakti taudinaiheuttajaan, joka leviää punkin puremasta. (Tässä itsekseni mietin, että paljonkohan mahtoi titteri olla silloin kun oli niitä tasapaino ongelmia päällä) Kuulin, että ehrlichioosi kokeen eteenpäin laittaminen oli lääkärille vaikeaa, mutta hän sai sen läpi ahkeruudellaan. Tiedän vaan että terveyskeskus valikoimaan ei kuulu tällainen koe ja sairaus on harvinainen Suomessa, joten en tiedä missä vaiheessa tulee kiinteästi valikoimaan ja onko joltain muulta kenties tutkittu kyseistä tautia.

Olin helpottunut, kun jotain löytyi ja sain antibioottia. Ennen antibiootin saamista, minulle kerkesi tulla muitakin oireita kuten lihasnykäyksiä, kutiava kroppa, mustelmia/tulehtuneita, kivuliaita verisuonia jalkoihin, pään kutiamista, pistelyä, puutuneisuutta, hormonaalisia häiriöitä, kipuja ympäri kroppaa ja jopa hiusten lähtöä jne. ennen kuin lääkäri löysi tuon erhlichioosin. Tietysti minulla on edelleen pelko borrelioosista, sillä sitähän ei pystytä millään menetelmällä varmasti poissulkea.

Tällä hetkellä minua vaivaa eniten vasemman jalan kipuoireilu (hermosärky/vaskuliitti kipu) sekä jonkin asteiset hermostolliset oireet sekä silmien punoitus ja lisääntyneet lasiais samentumat. Moninaisten oireiden keskellä olen siitä onnellinen, että pääsin infektio-osastolle hoitoon ja saan pidemmän antibiootti kuurin, josta huomaan jonkin verran olleen apua sekä saan myös muuta hoitoa. Mutta hoitoon hakeutuminen oli todella kiven kolossa, sillä tein huimasti selvitystyötä, vaadin tutkimuksia ja käytin myös yksityispuolen terveydenhuollon palvelua avuksi. Sain myös eräältä mukavalta borrelioosia sairastavalta henkiloltä puhelimitse apua ja neuvoja. Huomasin vaan sen, että olin todella yksin oireineni, mutta onneksi oli vertaistukea ja tahtoa taistella hoidon saamiseksi.

Vuodesta 2005 olen ollut aluksi Meilahdessa ja myöhemmin Auroran sairaalassa hoidossa ja olen syönyt erilaisia pitkiä antibioottikuureja. Oireet ovat vaihdelleet runsaasti vuosien varrella. Oireeton en ole ollut, mutta välillä on ollut parempia jaksoja, kiitos hoitojen ja luontaistuotteiden. Nyt on ollut huonompi ajan jakso, joka johtunee todennäköisesti koiran puremasta tulleesta streptokokki infektiosta, joka on laukaissut anaplasmoosi arvot korkeiksi.
Titteri huimat 256 eli todella korkeat. Otatin kokeen mehiläisessä yksityisessä laboratoriossa ilman lähetettä! Näinkin onnistuu=) Tutkimus oli arvokas n. 100 e, mutta onneksi otatin sen koska muuten en olisi taas saanut oikeaa hoitoa.

Tutkimus mehiläisessä tehdään erikoisnäytteellä pyydettäessä. Julkisella puolella ainakin Aurorassa ja ehkä muuallakin sitä tehdään epäiltäessä tautia. Tutkimuksen koodi on S-AnplAbg. Hus labin sivuilla voi käydä katsomassa tutkimusta ja saada siitä tietoa. Ne kanssa sairastuneet, jotka eivät ole vielä saaneet diagnoosia, voisivat hyötyä tästä tutkimuksesta, koska on tutkittu, että punkista voi saada molemmat taudit borrelian sekä anaplasmoosin ja tietysti lukuisia muita sairauksia. Sairauksia voi myös olla päällekkäin, mikä taas hankaloittaa diagnosoimista.

soijuv
Viestit:3040
Liittynyt:Ke Tammi 21, 2009 14:16

Viesti Kirjoittaja soijuv » Pe Syys 09, 2011 08:56

Hei,
Kiitokset yksityiskohtaisesta kertomuksesta. Siitä on varmasti apua monille. Olen vuosien aikana tavannut muutamia ehrlichioosiin sairastuneita Suomessakin joten täysin tuntematon tämä bakteeri ei ole. Ongelmana on, että bakteeria ei yleensä tutkita Suomessa ja siksi useimmat ehrlichioosi diagnoosit tulevat suomalaisilta jotka teettävät borrelia/lisäinfektiotestinsä esim. Saksan Borrelioosiklinikoilla.

Useimmiten maailmalla käytetään nimitystä ehrlichioosi. En tiedä onko yhteisestä nimityksestä vielä konsensusta maailmalla. Keski-Euroopassa ja USA:ssakin näkee tällä hetkellä useimmiten yhteisnimitystä "Ehrlichioosi". Ehrlichioosi ja anaplasmoosi ovat "samaa sukua" eli alfa-proteobakteeri on niiden aiheuttaja. Anaplasmoosia aiheuttaa Anaplasma phagocytophilum, ehrlichiasta tunnetaan useampia alalajeja kuten Ehrlichia chaffeensis ja Ehrlichia ewingii. Kummatkin taudinaiheuttajat on tunnettu jo pitkään eläinlääketieteessä, mutta ensimmäinen monosytotrooppinen ehrlichioosi ihmisessä havaittiin vasta v. 1986, E. ewingii 1999 ja anaplasmoosi 1994.

soijuv
Viestit:3040
Liittynyt:Ke Tammi 21, 2009 14:16

Viesti Kirjoittaja soijuv » Ti Loka 25, 2011 13:45

NEO-bakteeri = arvioitu yhdenlaiseksi ehrlichiaksi.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Ruotsista%20l ... 6?mid=5104


Ruotsista löytyi uusi punkkien levittämä tauti
25.10.2011 8:30 | 0 |

Ruotsalaistutkijat ovat löytäneet uuden sairauden, joka leviää punkkien välityksellä. Tauti saattaa aiheuttaa veritulpan ihmisille, joiden immuunipuolustus on heikentynyt. Asiasta uutisoi ruotsalaislehti Dagens Nyheter.

Tähän mennessä sairaus on todettu kahdeksalla ihmisellä. Tutkijat uskovat, että tautia aiheuttavaa bakteeria kantaa jopa kymmenen prosenttia Ruotsin punkeista.

Sairaus todettiin ensimmäisenä 77-vuotiaalla miehellä, joka on kotoisin Göteborgin alueelta. Hän sairastui melontaretkellä vuonna 2009. Miehelle nousi nopeasti korkea kuume, hän sai ripulin ja menetti tajuntansa. Sairaalassa häneltä löydettiin veritulppia jaloista ja keuhkoista.

Mies pääsi sairaalasta muutaman päivän kuluttua, mutta kuume palasi. Seuraavien kuukausien aikana hän joutui hakeutumaan hoitoon useita kertoja. Lopulta lääkärit tekivät erikoistutkimuksen miehen verestä ja löysivät siitä jälkiä punkkien kantaman bakteerin dna:sta.

Bakteeria ei ole koskaan ennen löydetty Ruotsista. Bakteerin ei myöskään ennen tiedetty aiheuttavan sairauksia ihmiselle, sanoo göteborgilaisen yliopistosairaalan professori Christine Wennerås.

Mies parani antibioottihoidolla. Kaksi muutakin ruotsalaista, 60-vuotias nainen ja 70-vuotias mies, ovat sittemmin saaneet saman sairauden sen jälkeen, kun heillä epäiltiin punkinpuremaa.

Bakteeri on sairastuttanut myös kaksi ihmistä Saksassa, yhden Sveitsissä ja kaksi T?ekissä. Toinen sairastuneista saksalaisista kuoli, mutta toistaiseksi ei tiedetä varmasti, aiheuttiko bakteeri kuoleman.

Sairastuneiden immuunipuolustus on ollut alentunut erilaisten kroonisten sairauksien vuoksi. He kaikki ovat sairastuneet kesällä, jolloin punkit ovat aktiivisia



http://www.dn.se/nyheter/vetenskap/fast ... -ny-smitta

Svenska forskare har hittat en helt ny fästingburen sjukdom, som kan ge blodproppar hos personer med nedsatt immunförsvar. Hittills har åtta personer insjuknat, varav tre svenskar i 60- och 70-årsåldern. Forskare befarar att smittan finns hos fästingar i hela landet.

En sommardag 2009 paddlade en 77-årig man från Göteborgstrakten kajak när han plötsligt fick hög feber, diarré och blev medvetslös. På sjukhuset upptäckte läkarna att mannen också drabbats av blodproppar i benen och lungorna.

Mannen lämnade sjukhuset efter några dagar, men febern kom tillbaka. De följande månaderna fick 77-åringen söka akutvård vid flera tillfällen. Till sist gjorde läkarna en specialanalys av mannens blod, där de fann spår av DNA (arvsmassa) från en okänd bakterie.

Vi lyckades få en matchning via en genbank. Han bar på en fästingburen bakterie som aldrig hittats i Sverige tidigare. Vi var också de första som såg att bakterien orsakar sjukdom hos människor, säger Christine Wennerås, professor vid Sahlgrenska universitetssjukhuset i Göteborg.

Mannen fick vanlig antibiotika och blev frisk. Ytterligare två svenskar från Göteborgsområdet, en 60-årig kvinna och en man i 70-årsåldern, har sedan fått sjukdomen efter misstänkt fästingbett. Bakterien har också smittat två personer i Tyskland, en i Schweiz och två personer i Tjeckien. En av de drabbade tyskarna avled, men det är osäkert om det beror på bakterien.

De drabbade har nedsatt immunförsvar på grund av olika kroniska sjukdomar som leukemi, malignt lymfom och reumatism. De har alla insjuknat under sommaren, när fästingarna är som mest aktiva. De har haft influensalikande symtom med långvarig hög feber, hosta och värk i kroppen. De svenska forskarna kallar smittan "neo-sjukdom" efter bakteriens namn (candidatus neoehrlichia mikurensis).

Det otäcka är att sjukdomen har gett upphov till blodproppar hos personer med nedsatt immunförsvar. Det kan vara livshotande. Vi vet inte hur friska personer drabbas. Men läkare bör vara uppmärksamma på patienter som har hög feber och får blodproppar, säger Christine Wennerås.

Det finns flera tänkbara förklaringar till att bakterien orsakar blodproppar, till exempel att det handlar om en primitiv försvarsmekanism.

När kroppen inte klarar av att ta hand om infektionen i blodet, kapslar den in infektionen i en blodpropp, säger Christine Wennerås.

Det är känt sedan tidigare att bakterien finns hos fästingar i Japan, Nederländerna, Ryssland och Slovakien. Men nu har forskarna Lars Råberg och Martin Andersson för första gången hittat bakterien hos smågnagare och fästingar i Sverige. De visar i en ny studie att den finns hos ungefär nio procent av alla skogssorkar, skogsmöss och åkersorkar i södra delarna av landet.

Vi har också hittat den hos ungefär tio procent av fästingarna. Det gör den lika vanlig som borrelia. Vi har bara letat i södra Sverige, men jag är övertygad om att den finns över hela landet. Och där det finns fästingar, där drabbas även sorkar och möss. Det här kommer vi att få se mer av, säger Lars Råberg, docent i ekologi vid Lunds universitet.



http://www.dn.se/nyheter/vetenskap/jag- ... ar-cancern

76-årige Sven Karlsson från Surte hade feber och ont i kroppen i nästan sju veckor innan han fick en diagnos. Han hade drabbats av den nya fästingsjukdomen "neo".

Det var obehagligt att ha feber så länge utan att läkarna visste vad det var för fel. Jag hade tur som kom till rätt läkare till slut, säger Sven Karlsson.
I somras vaknade han mitt i natten, täckt av svett och med hög feber som höll i sig i flera dagar. Det värkte i musklerna i nacke och armar och det gjorde Sven orolig.

Jag har kronisk lymfatisk leukemi, en form av blodcancer, som hålls i kontroll med läkemedel som påverkar mitt immunförsvar. Jag trodde först att cancern hade slagit till igen. Jag var väldigt bekymrad, men läkarna hittade ingenting, säger han.
Under varje dag de närmaste sex sju veckorna tvingades Sven ta febernedsättande läkemedel. Oron blev inte mindre av att han dessutom fick en blodpropp i vänster ben.
Till slut kom han till en läkare i Göteborg som tidigare hade behandlat en man med liknande symtom. Med hjälp av ett blodprov kunde läkaren konstatera att Sven bar på bakterien "candidatus neoehrlichia mikurensis".
Sven var därmed den andra i Sverige som fått den nya fästingburna infektionssjukdomen "neo". Han fick rätt sorts antibiotika och blev av med feber och värk efter något dygn.

Jag var såklart innerligt tacksam över att få hjälp. Men jag blev samtidigt väldigt förvånad. Jag hade inte alls kopplat ihop det här med fästingar och jag vet inte om jag har haft någon på kroppen.

I dag är Sven helt återställd efter sjukdomen. Han tror att han blev fästingbiten under en promenad genom högt gräs längs havet på Tjörn på västkusten ett par veckor innan febern bröt ut.

Nu kommer Sven att vara försiktig när han är ute och rör på sig.

Till sommaren ska vi att kolla efter fästingar på varandra varje dag, min hustru och jag. Jag kommer också att bära långbyxor och stövlar när jag går genom gräs, säger Sven.

Jatta1001
Viestit:863
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: EHRLICHIOOSI/ANAPLASMOOSI IHMISELLÄ SUOMESSA

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Su Tammi 23, 2022 12:58

PUNKIN PUREMA JOHTAA GUILLAIN-BARRÉN OIREYHTYMÄÄN

https://danielcameronmd.com/tick-bite-l ... -syndrome/
Klikkaamalla yllä olevaa linkkiä näet alkuperäisen jutun ja videon.

Tohtori Daniel Cameron
Malhis ja kollegat julkaisivat tutkimuksen, jonka otsikkona on " Ehrlichian aiheuttama Guillain-Barren oireyhtymä 71-vuotiaalla naisella" .¹
Naisen ensimmäiset oireet ilmenivät kolmen viikon aikana ja niihin kuuluivat: yleinen heikkous, huimaus, näkömuutokset, vilunväristykset, kuume, niska- ja vatsakipu.

Sairaalaan saapumisen jälkeen hänellä diagnosoitiin Ehrlichia, punkkien välittämä sairaus, joka perustui alhaiseen verihiutaleiden määrään, kohonneisiin maksan toimintakokeisiin, hyönteisen puremaan, positiiviseen Ehrlichia-testiin PCR:llä ja muun sairauden puuttumiseen.
Naista hoidettiin doksisykliinillä ja hänen oireensa paranivat.

Kuitenkin noin viikkoa myöhemmin hän palasi sairaalaan oireiden pahenemisen ja "alaraajojen tunnottomuuden ja arefleksian kanssa, joka eteni hänen ensimmäisestä kohtaamisestaan", kirjoittajat kirjoittavat.
Hänelle kehittyi epävakaa kävely, joka vaati kävelyttäjää, jaloissaan pistelyä ja virtsaamisvaikeuksia. Hän tarvitsi suoran foley-katetrosoinnin.
"Vaikka Ehrlichia ei ole yleinen GBS:n syy, patogeneesi on kuin Lymen tauti tai Campylobacter jejuni", kirjoittajat kirjoittavat.
"Tällä potilaalla oli kliinisiä oireita, jotka olivat kuin punkkien levittämä sairaus, mutta sairauden edetessä se osoitti laajennetun erotusdiagnoosin tarvetta."

Naisella diagnosoitiin akuutti tulehduksellinen demyelinisoiva polyneuropatia, jota usein kutsutaan Guillain-Barrén oireyhtymäksi.
Ei ollut todisteita toisesta punkkien levittämästä sairaudesta, mukaan lukien Lymen tauti, Babesia, Heartland tai Bourbon-virus.
Potilas parani merkittävästi IVIG:llä ja hänet kotiutettiin kuntoutuskeskukseen.
Guillain-Barrén oireyhtymä

Guillain-Barrén oireyhtymä (GBS) on Malhisin mukaan akuutti autoimmuuni demyelinisoiva polyradikuloneuropatia, joka aiheuttaa nopeaa ja progressiivista velttoa heikkoutta. 1 GBS voi olla hengenvaarallinen, jos se etenee kalvoon.
GBS:n syitä on useita. Hengityselinten ja maha-suolikanavan infektiot voivat johtaa GBS:ään. Lymen tauti, punkkihalvaus, HIV ja Länsi-Niilin virus voivat myös johtaa GBS:ään. On myös erittäin pieni mahdollisuus (1 miljoonasta), että influenssarokote voi johtaa GBS: hen.
GBS:n hoitoon kuuluu suonensisäinen immunoglobuliinihoito (IVIG) tai plasmanvaihto. Steroidit eivät ole auttaneet sairauden hoidossa. Arviolta 85 % potilaista toipuu itsenäisestä kävelystä.
Kirjoittajat päättelevät: "On tärkeää säilyttää laaja ero, koska joskus yleiset oireyhtymät eivät aina johdu tavallisista taudinaiheuttajista ja COVID-19-pandemialla on samanlaisia ​​​​tuloksia, joten opimme uusia asioita, jotka saattavat olla uusia standardeja lääketieteellisessä koulutuksessa. ”

Jatta1001
Viestit:863
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: EHRLICHIA BAKTEERI HUIJAA PUOLUSTUSTA

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ma Kesä 20, 2022 17:51

https://www.duodecimlehti.fi/duo91690

Ehrlichia bakteeri huijaa puolustusta
LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM
2000;116(16):1685-1687
Toimitus
Ihmisen granulosyyttinen ehrlichioosi on punkkien levittämä äkillinen kuumesairaus, joka voi äkäisimmillään muistuttaa jopa influenssaa. Sen aiheuttaa ehrlichia-bakteeri, jota etsittäneen tulevaisuudessa entistä innokkaammin punkinpureman uhreilta Suomessakin. Tälle obligatorisesti solunsisäiselle mikrobille on tunnusomaista sellainen harvinainen kyky, että se infektoi nimenomaan granulosyyttejä ja kasvaa selektiivisesti näissä syöjäsoluissa.

Immuunipuolustuksen petkuttamisen molekyylitaustaa valaisee uusi havainto, jonka mukaan bakteeri käyttää granulosyyttejä tulehduspaikalle ohjaavaa osoitemolekyyliä omana reseptorinaan (Science 2000;288:165). Kyse on P-selektiinin glykoproteiiniligandi 1 (PSGL-1) -nimisestä adheesiomolekyylistä, jonka avulla leukosyytit tarttuvat tulehtuneen verisuonen pintaan. Kun PSGL-1-molekyylin toiminta granulosyyttien pinnalla estetään neutraloivien vasta-aineiden avulla tai katkaisemalla se entsymaattisesti, ehrlichiabakteerien sitoutumis- ja infektointikyky häviää. Toisaalta jos granulosyyttien pinnalla esiintyvää muotoa PSGL-1-molekyylistä ilmennetään geenitekniikan keinoin bakteerille luonnostaan vastustuskykyisessa lymfosyyttilinjassa, tämäkin solutyyppi saadaan infektoitumaan helposti.

Tutkijat ovat siis löytäneet ehrlichiabakteerille yllättävän reseptorimolekyylin granulosyyttien pinnalta. Se, miten bakteerin sitoutuminen PSGL-1:een saa aikaan endosytoosin, jää vielä arvoitukseksi. Tutkijoiden ehdotus PSGL-1:n käytöstä roketeantigeenina ehrlichioosia vastaan kuulostaa hurjalta, kun muistetaan, että PSGL-1:tä esiintyy lähes kaikkien granulosyyttien pinnalla, jossa se on tärkeimpiä puolustussolujemme kulkua sääteleviä molekyylejä. Bakteerin kannalta on joka tapauksessa nerokasta käyttää sumeilematta omiin tarkoituksiinsa sellaista granulosyyttien pintaproteiinia, jota käytännössä jokainen kudoksiin bakteeri-infektiota tuhoamaan rientävä granulosyytti tarvitsee. Voimme vain taas ihailla, miten tämäkin Lymen taudin kaukainen pikkuserkku jallittaa kekseliäästi immuunipuolustuksemme ydintä. -MS

Jatta1001
Viestit:863
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: EHRLICHIOOSI/ANAPLASMOOSI IHMISELLÄ SUOMESSA

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ma Kesä 20, 2022 17:57

https://www.duodecimlehti.fi/duo13200

Tiesitkö tämän puutiaisten levittämistä taudeista?

LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM
2016;132(13):1260-8

Jukka Hytönen, dosentti, akatemiatutkija, kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri
Turun yliopisto, lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia

Punkkeihin kuuluvien puutiaisten määrä Suomen luonnossa lisääntyy, ja siksi myös puutiaisvälitteisten infektioiden riski on suurentunut. Lymen borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus ovat laajalti tunnettuja puutiaisvälitteisiä infektioita, joiden ilmaantuvuus onkin viime vuosina lisääntynyt. Lisäksi viime aikoina on havaittu uusia infektioita, joiden aiheuttajaksi on paljastunut esimerkiksi aiemmin taudinaiheuttamiskyvyttömänä pidetty bakteeri tai mikrobi, jonka merkitystä kyseisessä väestössä ei ole aiemmin tunnistettu. Tällaisia mahdollisia puutiaisvälitteisiä taudinaiheuttajia ovat esimerkiksi Borrelia miyamotoi- ja Anaplasma phagocytophilum -bakteerit sekä babesiat. Näiden mikrobien aiheuttamat infektiot ovat Suomessa todennäköisesti harvinaisia, mutta havaitun tai mahdollisen puutiaisen pureman jälkeen kuumeilevan potilaan erotusdiagnostiikassa on syytä huomioida nämäkin infektiot.

Jatta1001
Viestit:863
Liittynyt:Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta:Pyhtää

Re: ANAPLASMOOSI, JOKA JOHTAA KOLMOISHERMON NEUROLOGISIIN OIREISIIN

Viesti Kirjoittaja Jatta1001 » Ke Kesä 22, 2022 12:35

https://danielcameronmd.com/anaplasmosi ... neuralgia/

ANAPLASMOOSI, JOKA JOHTAA KOLMOISHERMON NEURALGIAN NEUROLOGISIIN OIREISIIN

Anaplasmoosi, jota aiemmin kutsuttiin ihmisen granulosyyttiseksi anaplasmoosiksi (HGA), on punkin aiheuttama rinnakkaisinfektio, joka tyypillisesti aiheuttaa akuutin taudin. Artikkelissaan "Trigeminal neuralgia as the Principal Manifestation of Anaplasmosis: A Case Report" LeDonne ja kollegat kuvasivat ihmisen granulosyyttisen anaplasmoosin 80-vuotiaalla naisella, jolla oli neurologisia oireita. [1]

Tohtori Daniel Cameron

Kirjoittajien mukaan nainen koki "äkillisesti alkaneen vakavan, “hakkaavan”? päänsäryn viidennen aivohermon jakautuessa molemmin puolin." Häntä oli hoidettu Lymen taudista kaksi kuukautta aiemmin punkin pureman ja ihottuman vuoksi. Häntä oli sittemmin purrut punkki, punkki ei ollut vielä turvonnut poistettaessa.

Hänen neurologisen tutkimuksensa katsottiin olevan yhdenmukainen kolmoishermon neuralgian diagnoosin kanssa. Trigeminaalinen neuralgia (TN) on eräänlainen krooninen kipu, joka vaikuttaa kasvoihisi. Se aiheuttaa äärimmäistä, äkillistä polttavaa tai shokkimaista kipua. Se vaikuttaa yleensä kasvojen toiselle puolelle. ²

Potilaan äidillä oli aiemmin ollut kolmoishermosärky. Lääkärit eivät nähneet viitteitä Lymen taudista.

"Anaplasmoosi ja Ehrlichia voivat kuitenkin kehittyä lyhyemmällä aikavälillä ja ilman havaittavaa ihottumaa, mikä tekee näistä infektioista toden näköisemmän selityksen potilaan merkeistä ja oireista", kirjoittajat kirjoittivat.
He lisäsivät: "Epäillyn diagnoosin vahvistamiseksi tilattiin punkkien levittämän taudin paneeli, joka oli positiivinen Anaplasma phagocytophilum DNA:lle PCR:llä."

"Vaikka vaikea päänsärky on yleinen oire anaplasmoosipotilailla, aiemmat tutkimukset eivät ole yhdistäneet anaplasmoosia ja kolmoishermosärkyä", tutkijat selittivät.

"Tapauksemme viittaa siihen, että anaplasmoosi oli syy potilaamme uuteen kolmoishermosärkyyn."
Naista hoidettiin 3 viikon doksisykliinikuurilla anaplasmoosiin ja hänelle määrättiin gabapentiini 300 kolmoishermosärkyyn.
Hänen päänsärkynsä oli parantunut huomattavasti. Hänen leukopeniansa, trombosytopeniansa ja epänormaalit maksaentsyyminsä palautuivat normaaliksi.

Artikkelissaan kirjoittajat tarkastelivat anaplasmoosia koskevaa kirjallisuutta huomauttaen, että anaplasmoosin oireet ovat epäspesifisiä ja voivat sisältää kuumetta, lihaskipua ja päänsärkyä, mutta ei ihottumaa. Lisäksi potilailla voi esiintyä leukopeniaa, trombosytopeniaa, kohonneita transaminaasiarvoja ja kohonneita laktaattidehydrogenaasiarvoja.

"Harvinaiset anaplasmoositapaukset osoittavat infektion jälkeisiä komplikaatioita, kuten demyelinoivaa polyneuropatiaa ja brakiaalista pleksopatiaa", kirjoittajat kirjoittivat. "Tämän potilaan anaplasmoosi ja uusi trigeminaalinen neuralgia näyttää kuitenkin olevan ainutlaatuinen ja harvinainen."

Kirjoittajat kehottavat kliinikoita harkitsemaan Lymen tautia, anaplasmoosia ja Ehrlichiaa "potilaalla, joka saapuu sairaalaan epäspesifisillä oireilla, kuten kuumeella, lihaskivulla ja päänsäryllä punkkien endeemisillä alueilla".

Aiheeseen liittyvät artikkelit:
Anaplasmoosi aivoissa
Nainen, jolla on anaplasmoosi ja babesia-infektio
Podcast: Lymen tauti, babesia ja anaplasmoosi punkin puremasta
Viitteet:
LeDonne MJ, Ahmed SA, Keeney SM, Nadworny H. Trigeminaalinen neuralgia anaplasmoosin pääasiallisena ilmentymänä: tapausraportti. Cureus. tammikuu 2022;14(1):e21668. doi: 10.7759/cureus.21668
https://medlineplus.gov/trigeminalneuralgia.html

Vastaa Viestiin