Koirapunkki

Valvojat:Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Waltari

Vastaa Viestiin
soijuv
Viestit:3040
Liittynyt:Ke Tammi 21, 2009 14:16
Koirapunkki

Viesti Kirjoittaja soijuv » Ke Maalis 27, 2019 17:45

Koirat ovat saaneet uuden kiusallisen loisen ruskeasta koirapunkista. Puutiaisiin kuuluva koirapunkki elää luonnonvaraisena Välimeren alueella ja siitä etelään.

– Koirapunkeista on meillä havaintoja viime vuosituhannen puolelta asti. Eivät ne kovin yleisiä ole, mutta havainnot ovat lisääntymässä matkailun myötä ja siksi, että koirien määrä on lisääntynyt, kertoo punkkien levittämiin sairauksiin erikoistunut Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti.

Koirapunkki on kulkeutunut Pohjolaan koirien matkailun seurauksena. Täällä ne leviävät koirasta toiseen,


Koirapunkkia on syytä epäillä erityisesti, jos koiralta löytyy punkki talvella. Suomen luonnossa esiintyvät punkit eivät liiku pakkasilla.

– Koirapunkit viihtyvät sisätiloissa, joissa elinolot muistuttavat välimerellistä ilmastoa, Vapalahti sanoo.

Koiran mukana tullut punkki kotiutuu asunnon tai huonekalun koloihin. Aterioimassa se käy koirassa – tosin aika harvakseltaan, sillä myös koiranpuutiaiseksi kutsuttu niveljalkainen pärjää vuodenkin ilman ravintoa.

Koirapunkkeja voi asustaa kotona paljon. Koirapunkkinaaras munii kerrallaan noin 2 000 munaa, joista kuukauden kuluttua kuoriutuu toukkia. Toukat tarvitsevat veriaterian, jonka jälkeen ne luovat nahkansa ja muuttuvat nymfeiksi. Aterioituaan jälleen nymfit muuttuvat aikuisiksi koirapunkeiksi. Sykli munasta aikuiseksi kestää kahdesta kuuteen kuukautta.

Koirapunkit voivat Suomessa aiheuttaa koiralle kuumeisen infektion. Hoito voi vaatia eläinlääkärillä käyntiä.

– Infektiot eivät täällä ole kovin yleisiä. Varsinaisilla esiintymisalueillaan koiranpuutiaiset ovat levittäneet myös pilkkukuumetta, mutta Suomessa tätä ei ole havaittu.

Koirapunkkeja voi torjua tavallisella punkkipannalla tai muilla punkintorjunta-aineilla, sillä niihin tehoavat samat aineet kuin suomalaisiin punkkeihin.

Ihmisten iholle koirapunkit eivät yleensä pyri – paitsi yhdessä tilanteessa:

– Jos koira poistuu asunnosta, punkit voivat herkemmin hakeutua ihmiseen.

Jos asunnosta löytyy koiranpuutiaisia, niitä voi koettaa häätää tarkoitukseen sopivilla hyönteismyrkyillä.

– Mahdollista on, että voi joutua käyttämään ammattitorjujaa, Vapalahti sanoo.

Koirapunkki eroaa punkeista pidempien raajojensa ja onnopealiikkeisyytensä vuoksi. Koiranpuutiaisen pää on kolmiomainen ja takaruumiissa on piparkakkumainen reunus, jota peruspunkilla ei ole.

Koirilta punkki on helpointa havaita ohuen karvan alueelta, kuten korvan takaa.

Lue täältä miten koirapunkki tarttui pikkutyttöön.

Vastaa Viestiin