Uusi foorumilla
Valvojat: Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Bb
Uusi foorumilla
Hei!
Kirjoitan joskus borreanamneesini jahka se saisi jonkin näköisen päätöksenkin uuden alkua varten. Nyt päässäkään ei kaikki vielä kohdallaan, joten kaikella kunnioituksella teitä muita jo avautuneita kohtaan, en saa tarinaani esille. Vielä.
Mutta kööreissä tsemppaillaan
-bR-

Tervetuloa joukkoon boR-elli
Kävin täällä usein lueskelemassa ennen kuin nyt lopulta tänä vuonna liityin joukkoon ja kirjoitin oman stoorini.
Täältä foorumilta saamani tieto ja kontaktit henkilöihin, jotka ymmärtävät tämän taudin mukanaan tuomia haasteita ovat olleet valtava tuki ja apu usein melko kivisellä tiellä. Siitä saa voimia, kun tietää ettei ole yksin asian kanssa.
1RYHMAHALI

Tämä juuri onkin se vahva "juuri" jota tarvitsemme selviytyäksemme "hiivatinkuustoistaborrelioosiviidakossa" ... anteeksi ... tuli ehkä liian vaikea sanahirviö borreaivoille luettavaksi.Mercy kirjoitti:Tervetuloa joukkoon boR-elli